Kirje 1922-3-13, Helsinki

Rakkaimpani! ”Kiitos kirjeestäsi. Olisipa se ihana, jos teillä olisi taakka pudonnut harjoittelijoiden suhteen. Koeta nyt parastasi vetääksesi ne lähemmäksi itseäsi ja taloutta. Ja koeta sitä ennen kaikkea karjakon suhteen, sillä voihan olla, ettei hän ole ymmärtänyt asemaansa ja sinä Kolin sanonnan mukaan et ole pyrkinyt vaikuttamaan. Koeta saada heistä joku vaikutuksesi alle, ellet kaikkiin nähden onnistu, jotta jonkunkaan saisi tukemaan tätä nousua. En ole yhtään pahoillani vaikkei Arvi tullutkaan, koska ajot ovat hyvällä kannalla.Katsopa perään, että meijerihevosena pidetään aina kelvottominta tai semmoista joka tarvitsee lepoa. Tarvanaa saat ruveta pitämään säästellen vaikkei varsominen ole vielä lähellä. Ukko jaksaa kyllä kötkästä. Ryönään saisi viedä vielä luullakseni lantaa. Samoin Mehtälän vainioille, kun Marjaanan vainiolle ajetaan heiniä. Minä kirjoitan näistä Toivoselle pian.
Kirjoitin lapsille eilen. Etkö joutaisi käydä heitä katsomassa ensi pyhänä. Minä tulen Marianpäiväksi kotiin, jolloin soisin sinun olevan kotona. Siis vajaan kahden viikon kuluttua. Separaattoria en ole vielä muistanut ostaa. Koetan sen tehdä heti.
Kuulepas kun lääkärit olivat Rydille, jolla oli vatsahaava, sanoneet että käytäpä maidon asemasta kermaa. Kun sinullekin on maito vastenmielistä, niin rupeapa käyttämään kermaa. Siitä on monta hyötyä. Tee se niin kestät paremmin ja tulet vähän enemmän näköiseksi. Koetapa nyt niin minä tunnen ja näen onko siitä apua. Syd. terveiset Kyöstiltäsi”
Rakkaimpani! En ehdi kirjoittaa mutta kehotan lyhyesti, että käsket Kolin nyt sanoa tytöille itsensä, että he ovat väärin käsittäneet asemansa kotitalouteen nähden. Kehottakoon niitä tulemaan luoksesi ja ota ne vastaan kuten heräävät pyrkijät. Waadi myös itse karjakolta enempi ja kehota Kolia antamaan hänelle ohjeita. Myös saisi Koli sanoa, ettei ne saa vaatia kuin 75 markkaa kuussa. Tai ellei hän sano, niin voit sen itse sanoa. Olkkoselle lähetin veroilmoitukset Terve! Kiireessä Kyöstisi”