Rakas Kaisani! ”Waikka kahdesti puhelin telefoonilla Ylivieskasta, niin varmistan vielä kirjeellä tarkoituksiani. Lupasin Arvid Jaakolalle sen sarvellisen sonnin 1500 markalla. Tosin se kauppa on huono, vaan tietysti on se annettava, kun satuin sen sillä lupaamaan. Samalla hinnalla lupasin sen pienen nuposonnin, joka on niitten nuorten sonnien keskellä. Alle 1500 emme sitäkään myy. Sitä komeinta, joka on kotona, emme myy millään. Jaska täytynee panna Mehtälään, sillä muuten ne tappelevat Kapteenin kanssa. Kiltistä määräsin 5000 mk ja Tarvanasta varsoneen 7500 mk. Warsa on tosin harvinaisen kaunis. Mutta kun en tykkää siitä suvusta, niin määräsin sen parin 7000 markalla ellei 7500 saisi. Asian jätin ratkaisuusi. Tietysti minkäänlaista erikoista intoa emme myynnissä osoita, sillä me tarvitsemme hevosia, vaikka päälukua on liian paljon. Sen Riemun nuoremman varsan saa myydä 3000 markalla, sillä siitä tulee myös liian pieni. Sinun ja Kalervon tunteita ehkä kaupoillani loukkaan, mutta taloudellisesti katsoen voitte suunnitelmani hyväksyä, sillä minä huolehdin jo ensi talven hoitoa ja ruokintaa sekä liiallista ahtautta tallissa. Wärkkejä emme anna muuta kuin suitset, mutta lainaan annamme, jos haluaa mennä ostokillaan kotiin. Sonnia emme kuljeta. Jos hän pyytää hevosta Mehtälässä käyntiä varten, niin voisi sen antaa Kiltillä käydä, jolloin näkee sen lahjat. Olemme Seinäjoella. Isäsi voi hyvin, kun saa makoilla pehmoisilla patjoilla. Sydämelliset terveiset isältäsi ja Kyöstiltäsi”