Kirje 1922-5-26, Helsinki
Rakkaimpani! ”Tulen juuri isäsi luota. Hän sanoi tutkitun joka päivä. Myöskin on röntgensätein koetettu ottaa selvää, onko siellä pahkoja. Tänäänkin sanoi vielä tutkittavan. Hän oli hyvin virkeän näköinen, mutta sanoi väliin polttavan, kun eivät anna tutkimusten aikana muuta kuin velliä. Arveli, ettei häntä leikata. Käyn katsomassa tai ainakin tiedustan joka päivä, joten saatte olla levollisia.Eilen kävin autolla Orimattilassa. Ensi pyhänä menen virkamatkalle Tampereelle. Wai semmoista käytöstä Onni rupesi jatkamaan. Älä ota takaisin, jos tulisikin, joka ei ole luultavaa. Kenkiä emme anna niille toisille, koska ovat olleet jo ovella menossa nekin. Lanterilla saat teettää kyllä saappaitakin, mutta minä jaan ne heille jos miehuutta osoittavat. Anna tehdä ensin tytöille. Heille olen luvannut pohjan kanssa. Sitten omille lapsille. Mikon Kankaalta lupasin tulla Mehtälään, jos tahtoo. Kysy Willeltä mitä Mikko on sanonut.
Ole tyyni ja kylmä kärsimyksissäsi, niin voitat varmemmin. Jokohan nyt Iisakki uskoo, ettei Onnista tule miestä. Minä luulen tämänkin suureksi voitoksi, kun vain seisahtuisi tähän. Tuollaisten miesten tähden tahtoisin vähentää hevosetkin, ettei tarvitsisi palkata niin paljon väkeä talveksi. Ottakaa väkeä, että työt sujuvat ajallaan. Se on paras keino tuollaisia vastaan. Mehtälässä pitää korjata nyt heti hakojen aidat, sillä varsat on vietävä sinne ja siellä oleva karja on päästettävä ulos. Palkkaa maksetaan 20 mk sekatöissä ja 25 markkaa salvoksella. Koeta saada mahdollisimman hyviä miehiä. Siihen liiterin työhön ei mielellään oteta Iisakille toveriksi kuin yksi mies tai jos saat niin kaksi. Neljäntenä pidetään vuoroonsa harjoittelijoita. Pidä huoli, että harjoittelijat saavat kylvää. Ukko on Mehtälästä tuotava tytöille niin pian kuin suinkin. Kun Mehtälässä on lannan levittelemistä, niin siihen sopii kyllä Kiltti, joten voi sen vaihtaa Ukkoon piankin. Wankalla pitää aina Mantereen ajaa, ettei pääse ryöstämään. Käske nyt Kivipellon tehdä täydellä höyryllä kylvöä torstaihin asti, vaan silloin pitää Lehdon aidat korjata, että Weikko ja Kalervo saa viedä jo perjantaina sinne varsat. Se talli on myös katettava Lehdolla heti ja talutettava varsat sinne, että näkevät mitä varten se on. Olisi hyvä, jos veisi sinne vähän heiniä, niin tottuisivat varmemmin, mutta eihän viitsi sinne kantaa. Sydämelliset terveiset. Pian saat apua, joka ei petä. Onnea syntymäpäiväsi johdosta toivottaa Kyöstisi”