Kirje 1922-5-27, Helsinki
Rakkaimpani! ”Kävin juuri hakemassa isäsi pois sairaalasta. Näyttelin hänelle vähän kaupunkia ja käytiin ruokalassa. Jos hän tulee autolla, niin anna viedä hevosella, ettei vaivaannu. Itse hän voi kertoa terveydestään.Kyllä ne pojat ovat aivan pahan hengen riivaamia. Mutta Ransu Kampsulalle ei anneta nyt rahaa, sillä lupasin antaa vasta juhannuksena patiinin? ostoon. Sitä varmemmin hän lähtee, jos saa. Pukua on sinun paha pidättää, kun on sen saanut. Parasta olisi ollut, ettei olisi jokaiselle sanonut. Puvut ovat talon niin kauan kuin on tienattu. Silloin eivät olisi voineet ottaa niitä mukaansa. Sillä ehdolla voisi niille ostaa kengätkin, vaan Sinullehan sellainen järjestely on mahdoton. Mitä Leander Kampsulaan tulee, niin on ihmeellistä, että hän puhuu palkastaan, vaikkei ruvennut minulle määräämään ja sanoi olevansa tyytyväinen, kun maksoin 25 markkaa. Jos se menee, niin sekin on yhteydessä rettelöiden kanssa. Minä olen aivan varma, että kommunistinen yllytys, kun minä olen pois. Tämä voi olla kostoa, kun minä vt. pääministerinä torjuin kommunistien armahdusvaatimukset heidän lähetystölleen. Tämän voit sanoa työnjohtajalle ja Kivipellolle. Ikävintä jutussa on, etten saa itse vastata seuraamuksista, vaan joudut Sinä kärsimään. Koeta ottaa ne tyynesti vastaan niin raskasta kuin se onkin. Täytyy myös saada työnjohtajan ja harjoittelijat ymmärtämään tämän hyökkäyksen luonne. Heinäkuussa voisimme merkeistä päättäen odottaa boikottausta ja lakkoyllytystä, kun heinätyö on kuumimmillaan, mutta toivottavasti pääsen minä kotiin vastaamaan myös kanssanne. Tämä on suunniteltu Oulussa ja kätyrit ovat myös siellä. Jos Haapajärven pojat lähtevät, niin laita poliisi noutamaan. Onni ja Ransu saavat mennä. Leander Kampsulalle saat sanoa, ettei meillä ole kukaan palkattomaksi jäänyt ja velvollisuutensa olisi ollut minulle sanoa, mutta päinvastoin oli hän hyvin tyytyväinen. Jos menee niin sekin kestetään, mutta voidaan sille myös jonkun markan maksaakin enempi, ellei tämäkin ole rettelöä. Mitäs Aino ja Maikki ovat tuumineet. Eikö sitä ole vielä sanomalehdissä näkynyt, sillä sekin on hyvin mahdollista.
Poispääsymme voi olla hyvin mahdollinen. Keskustelin juuri isäsi kanssa syntymisestäsi. Äitisi oli ollut lantoja hajottamassa Korpivainiossa ja tuntenut siellä tulosi lähestyvän. Eipä ole ihmekään, kun olet joutunut paljon toimimaan, kun niin käytännöllisissä toimissa puuhasi äitisikin. En puhunut isällesi mitään kärsimyksistäsi. Toivon voimia niitä kantamaan. Toivottavasti tuovat lapset uutta eloa ja onnea ympärillesi. Ajatuksissani olet mukana. Mitään erikoisempaa en muista. Woi hyvin. Kenties tulen helluntaiksi kotiin. Olisi ihanaa jos saisin jäädäkin luoksenne. Sydämelliset terveiset teille Kyöstiltäsi”