Kirje 1922-5-4, Kotona
Rakkaimpani! ”Ei ole tullut taas kirjoitetuksi, vaikka sitä hengessäni teenkin melkein aina. Tuo sikala on tahtonut viedä kaiken ajan yötä päivää. Siellä tuli sairaaksi se syksyllä leikattu porsas, että piti teurastaa. Kolmas sika, kun porsi, tahtoi se syödä porsaansa. Yhden se sai niin haavoitetuksi, että se kuoli, siis sillä jäi vain 9 eloon.Isokosken Jaakko, Kampsula ja Kantolan August rupesivat tänä aamuna salvamaan Mehtälässä. Se Pekka ei kait tule ollenkaan, sillä se kuului ottaneen urakkatyötä. Isonkosken Niilo on mennyt rajavartiostoon, joten Jaakko ei jouda kauan olemaan. Menen sinne tänään käymään ja täytyy viedä enemmän lypsäviä, sillä tiet ovat pahoja, joten ei saata viedä joka päivä ja eihän se nyt kannatakaan.
Olen niin huolissani noiden poikain takia, sillä ne ovat joka päivä ronkkumassa rahaa, tosin vähissä erin, vaan työnjohtaja sanoo, että ne eivät tahdo tehdä mitään ja puvut siltä räätäliltä ovat lunastamatta. Kielsin heitä viemästä pukujaan Aikomukselle tehtäväksi, sillä hän ottaa puvusta 200 mk, vaan he sanoivat, että isäntä käski viedä sinne, sanoin miksei kun vain säästäisitte. Kyllä se niin on, että meidän ookaamisellakaan ei niistä tule mitään. En ole käynyt latojen korjuupaikoilla, että olisin nähnyt minkälaisia nämä miehet ovat. Eilen täällä satoi koko päivän, ettei voinut olla ulkona töissä eikä riihikään ollut kuiva. Kauroja lajiteltiin ja työnjohtaja sanoi, että työ käy hyvin, sillä kuoriutuneet erottuvat kaikki hyvin.
Knuutin Eelu raukka kuului pakkaavan aina sevon. Wiljat on kaikki, heinät kaikki ja perunat kaikki. Hän kuului aina menevän navettaan itkemään nälkiintyneitten lehmien surkeutta. Eivät saata meiltäkään kysyä heiniä, kun viime vuotisetkin ovat maksamatta. Postiin kiire, että joutuu tämä tuomaan lämpöisen tervehdyksen omaltasi Jumala sinua suojatkoon.”