Kirje 1922-5-9, Helsinki

Rakkaimpani! ”Kiitos kirjeestäsi. Ensimmäisenä ilmoitan, että uskon pääseväni ensi pyhäksi kotiin. Ellen toista sanaa laita, niin lauantaina saa tulla hevonen noutamaan. Ellei omalla pääse Ylivieskaan niin laita Kontion poikia noutamaan. Minulle pitää lähettää saappaat asemalle, sillä menen heti lauantaina Mehtälään, mutta jos sinä haluat tulla Mehtälään mukaan niin sitten menemme vasta sunnuntaina. Mutta tästähän voimme telefoonilla puhella, jos kahta hevosta pitää käyttää, sillä eihän noutajan tarvitse lähteä ennen kuin minä lähden Ylivieskasta. Ja ilmastakihan riippuu paljon.Arvin lähettämistä Mehtälään minulla ei ole mitään vastaan. Pääasia on, että siellä tarvitaan nyt miehiä. Kyllä olisit saanut panna ne sahamiehet pois, kuten määräsin. Kysy tilissä onko kaikki päivät täysiä, sillä minä sovin 10 tuntisesta päivästä. Kylläpä oli liian hyvä varastamisen tilaisuus sunnuntaina tienoissa, kun heinänsiemen rusa? oli puhdistamatta. Ei olisi tarvinnut, kun tihiän seulan vain ottaa masiinista, niin olisi pian 1000 mk seulonut. Tai pannut vain rusan? säkkiin niin olisi ollut satoja markkoja. Mutta en moiti teitä, sillä parastannehan koetatte.
Lapsille kirjoitin viime yönä. He tulevat sinua auttamaan 2 1/2 viikon kuluttua. Sitten on sinulla huoneella ja ulkona uskollisia apureita. Ja Weikko kai jääkin äidin kouluun toistaiseksi. Wienossa on myös maahenki herännyt. En luule hänen uraa hapuilevan, jos tarttuu työhön. Heille on kaikille niin äärettömän tärkeät alat kotona, kun vaan kasvavat tiedossa ja taidossa. Henkisesti rikkaampien täytyy tieteellisesti kypsyttää itseään ja tukea käytännön toteuttajia. Toivon heidän kasvavan tähän. Silloin vasta kodistamme voi tulla esimerkillinen nostattaja paikkakunnallemme. –Ne ovat tulevaisuuden kuvia. Niin tulen siis kotiin. Toivon tapaavani keväisen puhtoisen hengen. Valmistaudu kevätmieltä kohtaamaan. Omasi”
JK. Tämän kirjeen mukaan aioin panna liitteen, mutta esittelen sen asian lauantai-iltana itse, jolloin voin sen jättää tutkittavaksesi. Luulen sen tuottavan sinulle iloa, jos olet kevätmielellä. Näkemiin K:si”