Kirje 1922-9-11, Nivala

Rakkaimpani! ”Kiitos kirjeestäsi. Työt täällä sujuvat, kun on kuivat ilmat. Tänään loppuu kotona kauran leikkuu jo ennen iltaa. Sitten kai seuraa perunanotto. Traktori on Ryönässä, vaan ei se toppaa siellä alapäässä vaan yläpäässä kulkee se mainiosti. Työnjohtaja siellä oli ja Mantere ja Tiila Kusti, sillä Mantere ei ollut kerennyt mitenkään yksin kuokkimaan niitä suuria mättäitä on niin kovin paljon. Sitten on siinä yksi vika. Siitä aina katkeaa yksi pienen pieni vieteri, joka on siinä käyntiin panopaikassa ja kone ei lähde liikkeelle, jos tämä vieteri puuttuu. Autonkuljettajilla niitä on varalla, vaan pitäisi meidänkin saada niitä varalle, ei ne paljon maksa, koska olivat työnjohtajallekin antaneet ilman, kun kävivät sitä traktoria katsomassa. Työnjohtaja oli pyytänyt useamman, vaan ei hän tullut saamaan. Mehtälästä on Nanni hoitamassa kotiaan ja hänen tilalleen saatiin Kantolan Augustinin tyttö kahdeksi viikoksi. Iida tykkäsi siitä tytöstä, kun se oli leikossakin ja aamuisin auttamassa ja silloin ollut niin näppärä ja nöyrä tyttö. Hänkin oli halunnut palvelukseen, vaan kotoa eivät päästä. Nannin tilalle tulevaksi vuodeksi en ole saanut vielä tyttöä, enkä ole saanut varmuutta Adelen tulostakaan. Luikon jaloissa on paha rivi?, vaikka sillä ei ole paljon ajettu. Tikka tahtoi niihin voidetta ja lupasin hänelle hommata. Wäki on juuri syömässä. Sitä johtaa nyt Leskinen. Joku kertoi Nisulasta, että se on vähän hössähtävä. Toivonen kertoi, että hänessä on syyhy. Kumminkin pidän Nisulan johdosta enempi kuin nykyisestä johdosta. Lämpöinen tervehdys omaltasi”