Rakkaimpani! ”Ikävällä odotin kirjettä. Wiimeisen sain 24 pv ja ensimmäiseni aikaisintaan 29 p:nä. Kyllä minun täytyy manata. Olen 18 vuotta koettanut päivittäisin vastata kirjeisiisi, mutta jos minä en saa vastauksia, niin ikäväksi tulee oloni. Tämä laiminlyönti ei ole korjattavissa muuten kuin tänne tulollasi. Muutan ensi keskiviikkona uuteen asuntooni ja odotan varmuudella torstaina sinua tänne tulemaan noin viikoksi. Huomenna menemme rouva Ritavuoren ja palvelijan kanssa sinne käymään. Tänään ostin 4800 mk pöytäkaluston sinne. Tosin valtion laskuun. Illalla kävin sitä näyttämässä Maikille, jonka kyyditsin sitten ohoraan??? Itse en mennyt. Tule nyt tänne, jos suinkin voit torstaina. Ainakin perjantaina, sillä lauantaina on valtiopäivien avajaiset, jolloin on sinun oltava mukana. Täkkejä ja tyynyjä ei tarvitse tuoda, mutta ota pukuja mukaan, ettet joka päivä ole samanlaisissa. Ainakin se uusi verkapuku ja se ruskea, joka menisi muutteena. Ehkä varalta otat sen harmaankin, vaikken luule tarvittavan. Ilmat ovat täällä kiusallisen pahat, joten ruumista repii, niin kuin olisi kappaleista kokoon pantu. Muuten asiat menevät tavallista menoaan. — Weikolle on sinun jätettävä kassakaapin avain ja rahaa, jos tarvitsevat. Pankoon sen kätköönsä. Odotan tänne.” —