Rakkaimpani! ”Sunnuntai-ilta ja me olemme Katrin kanssa kahden kotona, sillä Iidakin menee Mantilaan kylään. Meidän molemmat karjakot ja työnjohtaja menivät Aurinkoon kylään hevosella ja palatessa katkesi akseli kärryistä, niin täytyi herrasväen kävellä.Rupesin tätä kirjoittamaan vähän iloisemmin, mutta tulikin neiti Huttunen ja sanoi, minä lähdenkin keskiviikkona pois tuon toisen karjakon kanssa samassa hevosessa. Sanoin, ette te voi lähteä ilman että mieheni näkee teitä ja saatte kertoa itse vaatimuksenne ja sitä paitsi taloon tulee juuri uudet tytöt, joita pitäisi opastaa työhön, mutta pyydän älkää opastako heitä masentumaan, jos itse sitä olettekin vain koettakaa rohkaista heitä.
On niin vaikea olla, etten tunne kestäväni tämmöisiä ristiriitoja. Tulethan kotiin viikon lopulla. Jos tahdot, että päästän heti tuon karjakon pois niin sähkötä, ettei Sinun tarvitse häntä nähdä tai sitten jos haluat vielä tunnustella hänen kanssaan. Meidän täytyy nyt yrittää sitä Saikkosen ohjaamaa karjakkoa. Woithan kirjoittaa Kempeleeseen nyt heti. Hän on saanut jo semmoista tyytymättömyyttä aikaan nimittäin tämä uusi, että kun pöytään tulevat tytöt, näyttää etteivät he voi syödäkään tätä ruokaa, kun hän ei ole ikipäivinä vielä pannut suuhunsa laskettua maitoa. Näin tästä tuli valittelukirje, vaikka aioin kirjoittaa iloisemman.
Maanantaiaamu. Nyt on kova pakkanen. Kauroja ruvetaan puimaan. Oli kamalaa, kun Tammalaa ei saatu nurin. Mutta näin täytyy kait olla minkäpä voit. Miksihän tulee elämässä näin kovia ristiriitoja. Tuntuu kuin pitäisi vain pimeässä haparoida eikä näe valoa missään. Mutta on ihana, että yksi ystävä seisoo aina rinnalla. Hän ei jätä meitä. Nämä ovat maisia ristiriitoja. Tuleva koti häämöttää, jossa ei olekaan ristiriitoja. Lämpöinen tervehdys Sinua niin hartaasti odottavalta omaltasi”