Rakkaimpani! ”Kiitos kirjeestäsi. Nyt on kolmas vahinko se on, Riski on kuollut viime yönä. On kummallista ja niin luonnollista. Sen vuoksi luonnollista, kun paisumat puhkesivat sisään päin. Se Sinun tekemäsi haavake ei auttanut. Iisakki sanoi, ettei se eilen koskenut enää mihinkään ruokaan. Kävin eilen iltapäivällä sitä katsomassa, niin sen hengitys oli kuin palkeita lietsotaan. Se oli vaikean näköistä. Se sunnuntaiaamun sanoma oli nyt tämä. Taas tuntuu, että pitää kauan itseään selvitellä, että pääsee tasapainoon. Miksihän tämmöistä tietä. Mitään muuta ei tänne kuulu. Alamaalla oltiin iloisia, kun vein sen kirjeesi sinne. Keli täällä vähenee. Öisin on kylmää, vaan päivät ovat kirkkaat, joten lumi sulaa. Ajon pahkurat eivät ole puhenneet. Kyllä on koetettu antaa tärpätti? ja pulvereita, vaan mitäpä siitä on apua, jos on mennäkseen. Kun tämmöisiä tapahtuu, niin tuntuu paljon helpommalta, jos olisit kotona. Weikko siellä häärii tallissa. Tahtoisin, että se nylettäisiin, kun se vielä on notkea. Lopetan tämän suruviestin. Sinua kaivaten omasi”