Kirje 1923-4-14, Helsinki

Rakkaimpani! ”Kiitos kirjeestäsi! Panen mukaan näitä valokuvia, että lapsetkin näkevät ja voit näyttää, missä oloissa olimme. Se myötätunto, jonka näit jatkuu yhä. Olen saanut sanomalehtiä kautta maan ja myötätunto on tavattoman velvoittava. Muutamat kokoomuksen lehdetkin puhuvat aivan liikaa. Eräs sanoo: Nyt on meillä etsimätön aihe puhua pääministeri K. Aina emme ole simasuulla tätä miestä maininneet, mutta nyt on kysymys vuosikymmenien työstä ja sen tähden haluamme seurata hänen tähden kaarta. Se on ollut kirkas ja korkea, eikä ole sanottu, ettei se voisi vieläkin nousta. Aamulehti, Kaiku ym. kirjoittivat myös hämmästyttävän ystävällisesti. Kirjeitä on myös yhä tullut. Maaherra Nandelstadt heräsi myös. Mutta mitäpä näistä, ei ne tuo muuta kuin velvoitusta ja huolta. Tuntuu, ettei voi elää niin, ettei tuo arvostelu himmenisi.Wienolta sain eilen kirjeen ja oli aivan toisenlainen kuin edellinen. On hyvä, että olet tilaisuudessa rohkaisemaan häntä. Kellokin oli tarpeen, koska ei ollut ostanut. Lähetäpä minulle rahaa 6000 mk tai mieluummin 7000. Aiomme maksaa kerralla sen Edistysseurojen takauksen ja sinä olit niin kova verottaja kassalleni, etten selviinny omin avuin. Toiset hankkivat myös heti rahat.
Sano Weikolle, että tohtori Järvilelle Järvenpäähän on lähetettävä 50 kg heinäsiemeniä. Rahti maksetaan siellä. Lähettäköön rahtikirjan jäljennöksen minulla. Onko sinne tullut mitään lähetteitä. Kiitoksen panin täällä lehtiin ja aion myös oululaisille lehdille lähettää. Sitten painatin kortin, jonka lähetän kaikille tunnetuille. Kirjoita nyt pian. Katri rukalta ja Weikolta saamme pyytää anteeksi kirjoittamattomuutemme. Saat antaa hyvitykseksi jonku valokuvan kummallekin. Jään odottamaan kirjettäsi Syd. terveiset Kyöstiltäsi”