Kirje 1923-8-5, Helsinki

Rakkaimpani! ”On sunnuntai, kun tätä kirjoitan. Kaikkialla näyttää elo tyyneltä ja rauhalliselta, ellei työnjuhlissa, joita vietetään täällä, synny mielenilmaisuja, kun monet puhujista ovat pidätetyt. Emme kumminkaan usko mitään tulevan ja kokoontumista ei mitenkään estetä, vaan annetaan vapaasti työväen juhlia. Huomenna alkaa kuulustelut ja olen minä vaatinut niin monen kuin suinkin vapaaksi päästämistä. Mutta osa joutuu tuomioistuimessa vastaamaan vehkeilystään. Entisiä kapinallisia niiden joukossa Walpas ja Uksila laskemme vapaaksi, sillä he ovat jo 5 vuotta kärsineet.Eilen lähetin 3500 mk vekselin, jonka lienet saanut. Hanki nyt kuten jo mainitsin rukiilla lisää. Ellet saa niin lähetä sisään kirjoitettuna osa niistä 5 1/3% obligaationeista tänne sekä leikatkaa kaikista 1 pnä heinäkuuta maksettavaksi langennut kuponki ja lähettäkää tänne ellei Pohjolan pankki niitä lunasta. Luulen sen ottavan. Niistä saatte toista tuhatta markkaa. Björckenheimiltä kysyin karjakkoa. Saa nähdä mitä vastaa, sillä minusta tuntuu niin kuin nykyinen olisi pyrkinyt sen saamaan paikan, vaikka puhuu Kuopioon menosta. Jos karjakko Kerttu ja Laila menevät sinne Oulujoelle, niin varota Kerttua ja Lailaa äitinsä keuhkotaudin suhteen, sillä se on hyvin pitkälle kehittynyt, vaikkei lapset sitä tiedä. Ellei ole myöhästä, niin täytynee luvata karjakko, sillä täytyyhän semmoisen päästä. Mitään erikoisempaa en nyt muista. Lähden pienelle moottorivenematkalle. Syd. terveiset Kyöstiltäsi”