Kirje 1923-9-15, Helsinki

Rakkaimpani! ”Kiitos kirjeestäsi! Eilen kirjoitin tavattomalla kiireellä ja lähetin Wienon viemään asemalle, mutta hän olikin tottumattomuudessaan myöhästynyt. Nyt jatkan samaa juttua, mistä eilen kirjoitin. Weikon on kirjoitettava Ouluun, että Kalervo hankkii tallin Iskulle sekä kilpakärryt lainaan. Mukaan on otettava kilpa- ja vetovaljaat. Koettakoot nyt parastaan sen kanssa. Menköön jo pari päivää ennen, että saa hevosen kuntoon, Kauroja mukaan tarpeellinen määrä. Myöskin täytyy ottaa jauhoja ja silppusäkki, ettei mene kovin heikoksi. Jyrkän lasku maksetaan, kun he maksavat osingoita. Saanet niitä kolmatta tuhatta, joten voit levollisesti mennä rahoitta tiliin. Mehtälästä saa kasakat löysätä, kun Kivipelto menee. Sieltä ajattelin myös otettavaksi kotiin. Perttula saa tulla auraamaan kotiin. Mehtälään jätetään Iivari ja Ransu. Pitäkää Mehtälässä mahdollisimman paljon lehmiä. Ei työnjohtaja kykene sepän toveriksi. Poikien huoneeseen tehdään tiilestä kolminurkkainen suupelleillä varustettu tilavan puoleinen takka. Torvit suoraan ylös. Tuvan takka puhdistetaan ja korjataan. Meijerissä muurautat minkä välttämättömäksi katsot. Minun kamari mennenee korjaamalla. Wälikamari on tehtävä ennen muita. Tarkastuta myös uudella puolella ja vintillä. Eikö työnjohtajan muutosta ole mitään kuulunut? Assiselle maksa 600 mk lähtiessä. Kivipellolle lainaat 500 mk. Hän on palkkansa saanut. Mitään erikoista en nyt muista. Sydämelliset terveiset isältä”