Kirje 1924-3-5, Helsinki

Rakkaimpani! ”Radiokonetta eivät tuoneetkaan eduskuntaan, vaikka aikoivat, joten jouduitte odottamaan hukkaan. Puheisiini ovat olleet täällä tyytyväisiä. Niemelän Heikki sai olla kuulemassa ja näkemässä. Ennen ei Heikki ole semmoista nähnyt, vaikka on paljon matkustellut.Wai menee Heikki Australiaan. Enpä olisi sitä suonut. Mutta emme puutu asiaan, kun eivät liene noinkaan onnellisia. Surullista se on, sillä heillähän pitäisi olla kaikki onnen ehdot, jos osaisivat niitä käyttää. Kyllä Nivala myös tarvitsee Heikin.
Kirjeestäsi huomasin myös, että meidän hevosilla on ruvettu ajamaan valtiolle karia. Pitäkää siinä vankimpia hevosia. Jos Niilo ja Risto saavat heinät ajetuksi niin ehkä Weikkokin voisi kulkea, mutta älkää nuoria hevosia liiaksi kuormittako. Louhi, Riski ja Ajo sopinee savenajoon. Ottakaa sinne kolmas luomamies elleivät saa kolmella hevosella kuormia. Rekejä täytyisi olla kolmelle hevoselle, että olisi aina yksi kololla. Eilen kirjoitin samasta asiasta ja terotin sen ajon tärkeyttä. Tielle lienee jo ajettu kylliksi. Käy Weikko sunnuntaina suksilla katsomassa sitä työtä. Myöskin sinun on sanottava työnjohtajalle ja pojille, että värkit pitää laittaa kuntoon ennen lähtöä, sillä se jäi minulta sanomatta, vaikka näin siinä järjestämättömyyttä. Sano päättävästi ja varmasti, mutta pidä huoli, että omat värkkisi ovat kunnossa. Muuten ei ole sanomisellasi merkitystä. Sitten ajetaan karia kotiin muutamia kymmeniä kuormia. Kun aina on kodin ohi meno, niin voisi pienempiä kuormia jättää kotiin, jos tahtoisi. Mutta tällaiset järjestelyt teidän täytyy hoitaa itse. Sydämelliset terveiset teille Isältä”