Kirje 1925-12-30, Nivalassa

Rakkaimpani! ”Kiitos kirjeestäsi. Eilen käytiin noutamassa se Jaakko Pirttiperän lato? Hän tahtoikin siitä 325 mk, vaan sanoivat sen olevan oikein hyvän. Keli oli niin huono, etteivät tahtoneet saada sitä latoa 7 hevosella kulkemaan, kun kuormatkin tulivat aika suuria. Lisäksi vielä viime yön on tuullut kovasti, joten tuo hötylumi on kerääntynyt kujille ja tekee siten kelin vielä hankalammaksi. Tänään mennään 7 hevosella metsään hakemaan halkoja ja tarvepuita.Niin nyt on pian tämä vanha vuosi loppuun kulunut. Mitä olemme kyhänneet ympäristöömme. Olemmeko koettaneet hänen tahoansa näyttää? Sinun tehtäväsi on suuri, mutta sinun leiviskäsi on suuri. Kamppailuvuosi on tämä sinulle ollut. Luulit alentavasi itsesi, kun astuit nykyiseen hallitukseeni ja sille paikalle. Nyt olemme nähneet, ettei missään alennu uskollinen työntekijä. ”Joka vähässä on uskollinen se pannaan paljon päälle2, se on raamatun totuus. Kunpa jaksaisit nyt ponnistella tänä alkavana vuonna. Mutta miksi ei, sillä varmasti olet Jumalan valittu Suomen kansalle. Hän tarvitsee sinua vielä. Hän Korkein pitää sinusta huolen. Ole hänelle uskollinen. Täällä me hääräämme ja puuhaamme, valamme uuden vuoden tinat ja isällekin valamme. Ja toivomme kaikin, että se nykyinenkin hallituspuuhasi onnistuisi isänmaan onneksi. Hänen taivaan Isän nimessä lopetamme tämän vuoden ja aloitamme uuden. Niinhän! omasi”