Kirje 1925-2-10, Helsinki

Rakkaimpani! ”Tänä aamuna muutin uuteen asuntoon tohtorin rouva Winterin luo. Olen kovin onnellinen, kun pääsin, sillä puhemiehen asunto ei ole helppo asia. Ruokaa hän ei luvannut, mutta luulen hänen siihenkin suostuvan kunhan tutustutaan. Eduskunnan istunto on parhaillaan. Prof. Setälä puhuu vaalilaista. Työt ovat päässeet alkuun, vaikka ne vähän häiriintyvät, kun ensi pyhänä on presidentin vaalit. Sen tulosta ei voi vieläkään arvioida, mutta todennäköistä on, että maalaisliittolaiset eivät aseta omaa ehdokasta. Ei ainakaan ryhmän mielestä. Kumminkin valitsijain joukossa on eri mieliä. Mikään vaara ei näytä rauhaasi uhkaavan. Lähetäpä minulle pieni paketti Mustakallion mukana, ellei hän ole lähtenyt Oulaisten kokoukseen. Pane siihen pakettiin Laurilan julkaisema ”Suomalaisia puheita ja puhujia” sekä Laurilan ”Kuuluisia puhujia ja puheita”. Toinen on keltaisissa vaatekansissa jälkimmäisen muotoa en muista. ehkä se on paperikansissa. Suureen puuhaan ei tarvitse ryhtyä ellei löydy heti. Myöskin toivon tänne ”Suomen maatalous”. Luulen jäänee pöydälle. Sitten ottaisin vielä sen toisen kellon, joka on ikkunan puoleisessa pöydän laatikossa. Tämä kelloni meni epäkuntoon. Sen saisi panna taskuunsa, mutta nämä muut suljettuun pakettiin.Kirjoitan vielä muutaman sanan Weikolle töistä. Lue sekin, että pysyt mukana. Lieneekö tullut mitatuksi ne kivet? Ellei niin täytyy Weikon käydä juoksuttamassa Iskua ja sillä matkalla mitata, että saatte takan lopulliseen muotoon. Sovimme niistä a 36 markkaa juoksumetri, joten on ne tarkoin mitattava. Syd. terveiset Kyöstiltäsi”