Kirje 1925-3-19, Kotona

Rakkaimpani! ”Kiitos kirjeestäsi. Mistä Sinä arvasit, että keli on loppu. Tänä tiistaina rupesi satamaan vettä oikein virtana ja näyttää siltä, että keli on kaikki. Meidän täytyy lopettaa heti savenajo, että saataisiin suunnilleenkaan niitä ajoja, joita määräsit. Täytyy tehdä niin, että jokaisella hevosella, jotka vievät lantaa Ryönään tuodaan tullessa heiniä eikä juurakoita. Tänään onkin Weikko ajellut sahanmuhia Iskulla ja vei samalla kauroja kuivaussuojasta Jyrkän myllylle eläimille käytettväksi. Iisakki sanoi, että hän käy käsiksi oman myllyn turpiiniin, kun näyttää vettä tulevan. – Tämä aloitin torstaina vaan sitten tuli Matti Oja emäntänsä kanssa. He olivat käyneet lääkärissä ja odottivat meillä lääkkeitä.Tänä perjantaiaamuna on oikein keväisen näköistä kauneutta ja 4 astetta kylmää.. Panin aikaseen einettä väelle, että kylmän aikana joutuvat matkaan. Kun Iida lähti, ajattelin että tulemme Hiljan kanssa tuvassa toimeen, vaan nyt olenkin kipeä siitä heikoimmasta kohden, joten täytyy olla rauhassa. Nyt tuntuu, että kaikki ponnistukset on liikaa ja sitä en olisi uskonut toisen sanomana muuten kuin kokemalla. En nyt viitsi kirjoittaa Wienolle. Menen maate ja Henna navetasta saa tulla tupaan. Kerro terveisiä Wienolle Jumala teitä suojatkoon omasi”