Kirje 1925-3-7, Kotona

Kotona 7/ III 25 Rakkaimpani! ”Kiitos kirjeestäsi. Täällä ajoja nytkisemme, toiset savea ja toiset karia ja heinää. Yhtenä päivänä tällä viikolla ajoivat jäitä meijerille kolmella hevosella. Se oli käsky, että osakkaat vetävät jäät. Meidänkin otettiin 27 palaa alajoesta. Jäät ovat nyt huonoja. Saa nähdä miten kestävät. Heti ne pistettiin liiteriin ja sahajauhoja täytyy vetää lisää myöskin.Torstaina oli ompeluseura Niemelässä Juhon talossa. Siellä kerrottiin, että Salanne on käynyt sanomassa meijeristin irti ja siellä on ollut meijerin tarkastajat myöskin. Isännällekin tuli kirje Salanteelta, jossa keskustellaan meijeristin erottamisesta. Isäntä tuumasi, minä olen varajäsen ja minuakin vaaditaa sinne. Jos mitä teemme sen edestämme löydämme. Se on ihmeellistä.Puheesi oli hyvä, vaan tärkein puuttui. Luin rivien välistä Hän kansojen johtaja johtaa nytkin niin ihmeellisellä tavalla samoin kuin tähän asti. En usko, että ilman sitä ajatusta pidit niitä puheita. Puheesi toistetaan vielä kautta aikojen ja tämä pienikin pilkahdus sisimmästäsi saisi tulla esille, sillä tunnustathan, ettei ihmisjärki osaisi järjestää niin hyvin näitä tärkeitä tekoja. Hän johtaa parhaaksemme. Sen huomaamme usein vasta jälkeen päin. Sinulle Herra on antanut leiviskän mutta pyydetään Häneltä antajalta, ettet siirtyisi väärään. Nöyrä mieli sitä tarvitsemme. Emme tarvitse tämän maailman kunniaa. Se on niin vähäinen. Ylimäen Matti isäntä on kuollut ruokapöytään. Lämpöinen tervehdys omaltasi”