Kirje 1925-4-26

26/4 1925 Rakkaimpani! ”Kirjoitin eilen ja annoin ohjeita niin hyvin Mehtälää kuin Heikkilääkin varten. Pistän vielä paperille muutamia käytännöllisiä seikkoja, jotka ovat pieniä mutta sittenkin huomioon otettavia. Kun väkeä tulee näin paljon ja monenlaista niin sängyistä mm. voi tulla puute. Tuomiselle Mehtälässä annetaan se pitkä Jokisaaresta ostettu sänky ja harjoittelijalle se Kivipellon sänky sekä pojille Launolle ja Eljaalle se vanha sänky. Näin järjestettynä tulevat sillä toimeen. Mutta se on heti järjesteltävä, ettei tule muutoksia. Se pienempi tuvan pöytä siirretään saliin harjoittelijoille, että saa poikain sängyn siihen toistaiseksi kunnes vintillä tarkenee.Kotona myös Iisakki ottaa puhdistuksen jälkeen sänkynsä mukaan ja Tuomisen sängyn viepi Teuvolle ja Ristolle sekä Kanervan säänkyyn saavat harjoittelijat ellei muuten riitä. Täten luulen soljuvan taas uomiinsa. Ikkunanverhot pitäisi olla siihen saliin. Muut järjestelyt tehdään tultuani.
Sitten voin sanoa sinulle sen ilosanoman, että tulen joko torstaina tahi ainakin perjantaina kotiin. Ellen toisin ilmoita, niin perjantaiksi saatte järjestää kyytin. Täten saan olla mukana panemassa alkuun Mehtälän asumista. Mene Weikon kanssa muuttopäivänä käväisemään siellä keeseillä, jolloin voitte näitä pieniä järjestelyjä itse johtaa, ettei isännät ja emännät saa ohjata niitä vinoon. Kun tuloni on lähellä, niin en enempää kirjoitakaan.Sydämelliset terveiset
Kyöstiltäsi”