Kotona 3/IV 25 Rakkaimpani! ”Kiitos kirjeestäsi. Niin minusta on tuntunut jo vähän aikaa, että sinua johtaa nyt joku vieras. Sitä en osaa sanoa, mistä se tunne on mieleeni tullut. Ja minäkin pidin pahana tämän salkunhoitajaksi tuloa. En pahana vaan hiukan alaspäin menona. Mutta oli tehtävämme mikä hyvänsä niin siinä voimme nousta. Ei mikään työ ole alentavaa, kun teemme sen tunnolla ei ylpeillen eikä ylimielisesti. Jos olet harha-askeleen ottanut, niin tämä tie näyttää miten sittenkin olemme pieniä tekijöitä asioiden käänteissä vaikka sitä luulottelemmekin. Kuitenkin minusta tuntuu kun syvemmin ajattelen tätä tilannetta mitä tulet taasen näkemään, sillä kyllä huolettaa tuon presidentin menettely kun luki H.S. maantiekirjeen. Täytyy toivoa, että olisi joku joka panisi häneen järkeä, jos hän sinua kuuntelee sekin on epätietoista. Kunpa hän kuuluisi maalaisliittoon. Ihminen usein joutuu arvostelemaan asemaansa aivan toisin kuin sitten se käytännössä on. Sen arvo riippuu itsestämme miten sen hoidamme. Uskon, että tehtäväsi on nyt vaikea, sillä ryhmä ympärilläsi on minusta niin vieras ja sekava. Mutta sanasi ”ken vaivojansa vaikertaa on vaivojensa vanki”. Tulemme tilanteen herraksi, kun koetamme nähdä masentumuksen hetkenä Korkeimman johtoa kaikessa. Jumala on Sinut antanut Suomen kansalle. Nytkin olet hänen tahdostaan tässä. Ja varma on, että alentuen me täydellisempänä kohoamme, sillä meissä on jokaisessa kuonaa, joka täytyy meistä karsia ennen kuin saamme itsestämme kauneinta. En kirjoita nyt töistä, sillä kaikella voimalla koetamme saada hirret kotiin. Kaivaten omasi”