Kirje 1926-2-16, Kotona

Rakkaimpani! ”Kylläpä tuntuisi ihanalta, kun tulisit kotiin käymään. Kaikin puolin se tuntuisi toivotulta. Eilen Juhola pyysi tietää, miten paljon voisimme myydä heiniä. Ostaisi lisää. Sanoin, että isäntä on heinäkaupoissa käsinä, joten emme täällä osaa sanoa miten hän järjestää ilman, ettemme sovi hänen kanssaan määrästä ja hinnasta. Tätä viimeistä sanaa en kumminkaan sanonut. Yksi vaunu eilen lähetettiin J. 4000 kg ja toinen suurempi vaunu pitää tänään lastata. Lantaakin täytyy vähentää tunkiolta joten metsään ei paljon jouda, koetamme mitä keretään. Pohjolan pankkiin veimme 4000 mk, ettei ole takanamme rahaa. Kyllä tuntuisi hyvältä jos käväisisit meidän hommaamme katsomassa.Siitä sonniasiasta olen kanssasi samaa mieltä, mutta sitä asiamiestäsi epäilen, sillä täällä käydessään ei hän näyttänyt minusta miellyttävältä ja olennossaan hän vaikutti niin kuin olisi sinua vastaan, olkoon niin vitsikäs kuin tahtoo. Niin ja onhan aikaa jo kulunut, joten lienee mielipiteissään muuttunut.
Alamaan patu kertoi Kuopiossa kirkkopäivillä paljon puhutun nykyisestä hallituksesta ja sitä oli ihmetelty miten sait Ingmannin mukaan ja heidän maaherransakin. Kunnioitus Sinuun oli ollut silmiin pistävä. Mutta Jumalalle kunnia, sillä olethan Hänen aseensa, joka Suomen kansa kohtalossa olet näyttävä suurta osaa. Leiviskäsi käytä puhtain tunnoin Korkeimman nimessä. Kerro terveiseni Wienolle. Kirjoitan hänelle pian. Laskiainen on nyt ja paljon puuhaa. Tulepas käväsemään kotona. Kaikki odotamme. omasi”