Kirje 1926-6-18, Nivala

Rakkaimpani! Kiitos kirjeestäsi. Kylläpä oli mukava, kun ei se luulosi ollutkaan totta. Ja näinhän sen sanomalehdestäkin, semmoista vilpitöntä ylistystä, jonka rivien välistä lukee enempi vielä, kuin itse rivit sisältävätkään. Korkein määrää kulkumme. Muista, että Hänen tahdostaan tulee nousu ja lasku. Hänelle yksin on kunnia. Me olemme hänen kädessään kuin vaha. Täytämme vain Hänen tahtonsa. -Niin se vero. Se maksuaika on 30 p siis saamme meijeristä jo siksi. Olkkonen muisteli sitä olevan yli 16000 mk. Pirttiperän Antti-setä vain kävi täällä ja sanoi sen puolen nyt 15 päivä pitävän olla maksettu, siksi minulle tuli niin kiire ja hälytin Sinunkin.
Täällä on yhtä kylmää ja kuivaa. Nyt tahtoo väkistenkin tulla masentunut mieli. Lantaa vedetään kesantomaille ja samalla kynnetään sekaan. Itu ontuu ja siitä entisestä paikasta se on yhä kipeä. Miehet tulevat juuri syömään ja Ruostesaari on mukana. Tuommoiset työmiehet ne on mieluisia. Taneli on myös meillä. Hän loi karsinat ja nyt kuokkii pyörtänöitä ja viimeistelee ojan luontia. Meillä on nyt 12 miestä siis onhan nyt työvoimaa. Kalervo on sitten jokaista auttamassa. Weikkoa kaipaan.
Tytöt ovat pesseet ja valkaisseet navetan. Oli siellä mukana Kerttu ja Kaino. Siinä meni 4 päivää. Karjakko on reipas. Kysyn heti häntä kun tilaisuuden saan. Toivoisin niin hänen olevan meillä. Härkönen on iloinen kun on miehiä ja työt luistaa. Korkein suojatkoon Sinua omasi. Hilma Säpyskä pyysi tulla loma-ajakseen meille”