Kirje 1926-6-4, Nivala

Rakkaimpani! ”Nyt on Weikkokin mennyt hän lähti tiistaiaamuna 1/2 9. Tänä aamuna olimme Härkösen kanssa kahden neuvottelemassa. Nyt salaojitus on luotavana ja tänään mennään sahauttamaan puita sitä salaojitusta varten. Meillä on Jaakko Mehtälä piiluamassa niitä aitan hirsiä. Mitenkähän se on niiden parrujen kanssa, miten niitä veistetään? Kalervo on ollut koko ajan vetämässä piikkilanka-aitaa ja saivat sen valmiiksi ja jäi vähän vaille 5 rullaa. Riitäneekö se sinne Mehtälään. He eivät ole sitä vielä hakeneet. Härkönen sanoi, että salaojitusta varten emme ota Wuorelaa tänne, sillä meidän täytyy näin vähäisessä tulla omin voimin toimeen. Kalervo aikoi tänään seurata Härköstä, että osaa ja ymmärtää tätäkin maan mittausta ja punnitsemista.Lehmät olivat jo muutaman yön ulkona vain nyt tuli niin kylmä, että täytyi ottaa yöksi navettaan. Ja ei sada. Ei tahdo uskoa, että voi näin yhtäkkiä jäähtyä noin kylmäksi ilma. Siatkin vietiin rantaan ja tieten niilläkin on kylmä. Eläinlääkärikin piti eilen hakea aukaisemaan Elon yhtä nänniä, sillä se tukkeusi niin, ettei sinne tahtonut saada pilliäkään ja Kerttu ei sanonut voivansa jäädä, kun karjakko lähtee lomalle. Nyt se utare on kovasti tulehtunut. Saa nähdä miten siinä lehmän käypi.
Täällä on kuollut August Wilkunan Heikki ja hän haudataan ensi perjantaina. Wirtalan Matin emäntä haudataan ensi torstaina juuri hevosnäyttelyn ja kilpa-ajojen aikana. Salanteen Wäinö on myöskin kuollut. Jumala suojatkoon omasi”
Etkös Sinäkin ajattele niin, ettei minun tarvitse tulla Kuopioon.”