Kirje 1926-8-28, Helsinki

Rakkaat kotolaiset! ”Tämän mukana palautan todistukset. En tiennyt, että Kainolla oli kehotus ruotsissa, jota hän ei liene lukenut yhtään. Mitä Wienon Oulun menoon tulee niin voihan sen ainakin aloittaa siten ja epäilemättä olisi siskoille hyvä, jos Wieno uhraisi vuotensa toisten hyväksi, mutta kyllä silloin olisi Katrikin saanut olla toisella luokalla. Siten joutuisivat varmasti kaikki joutuimmin auttamaan äitiä. Olisihan se ihana, jos ensi keväänä pääsisi Kerttu ja Kalervo pois ja Kaino V:lle luokalle, joka saa olla hänellekin ensimmäisenä päämääränä ennen kotitalousopistoon menoa. Katrilta lienee kesällä siksi paljon unohtunut ruotsi ym. ettei uskalla nyt pyrkiä toiselle luokalle. Kun nyt ajattelemme Wienoa sinne kotiopettajaksi, niin emmekö voisi ajatella, että ottaisimme sinne esim. Isola Lyylin. Hänen palkka ei mahtaisi olla kovin paljon suurempi kuin Pauliinan, jolloin Wieno saisi ajatella omia töitään ja hoitaa terveyttään. Jos Lyyli ei mene minnekään niin mielellään hänelle maksaisi 400 mk kuukaudelta, jos tulisi lapsille opettajaksi ja emännäksi. Ei taida Vieno Merenheimo ruveta. Ajatelkaa nyt joko kotoista tahi vierasta ylioppilasta tahi keskikoulun käynyttä, joka retuuttaisi ne lapset eteenpäin kotia kohden.Lieneekö luvannut äiti Johanneksen meille. Se ehkä näin järjestettynä olisi vähän hankalaa. Lehmää ei siis ainakaan alussa pantaisi mukaan. Mutta ostakaa säännöllisesti maitoa ja pitäkää vahva ruoka, että pysytte kunnossa. Luultavasti tämä Pauliinankin kieltäytyminen johti meitä paremmalle tielle. Mitä sen Ouluun maalarin vieminen. Senkin jättäisin vielä, sillä voihan siellä Isolaisilla olla semmoisia sällejä, jotka pistävät ne tapetit pian. Mitä Wienon sinne jääntiin tulee, niin sovimme myöhemmin. jos saatte Lyylin tai jonku sopivan niin palkatkaa. Liakka soitti juuri ja sanoi, että hänet otettiin ystävällisesti vastaan Heikkilässä.
Täällä oli suuri rautatieonnettomuus. Suuri matkustajavaunu oli mennyt postivaunun sisään. Molemmat säpäleinä.
Isku näkyy saaneen toisen palkinnon. – Ylikruuvin tilille pitää laittaa 300 mk, sillä annoin hänelle 1300 mk, että sai ostaa vaatteita. Jos Taulu haluaa ostaa niin anna hänellekin. Minusta se on niin mies työssä vaikkei isäntä. – Lähden Liakan luo Sydämelliset terveiset Isältä”
Nivala 28/8 26 Rakkaimpani! ”Kiitos kirjeestäsi. Härkönen lähti ja Wieno meni viemään, vaan niin sattui hyvin, että eläinlääkäri ja asemapäällikkömme olivat menossa Ouluun ja he auttoivat Härköstä ja laittoivat toisen luokan vaunuun petin, jossa hän voi maata.
On minustakin se Mehtälä kuin koiran hännän nokassa, vaan en ole voinut siellä nyt käydä, kun lapset lähtevät ja heistä tuntuu, ettei äiti saa lähteä mihinkään. Käväsen tänään Ajolla. Korpihaan ohraa koetetaan tänään koneella. Sielläkin täytyy minun ensin olla, että näen minkälainen soppa siitä tulee. Niistä rukiin oraista älä ole huolissasi. Me kävimme Taulun kanssa katsomassa ja joka paikassa on nousemassa pieni ruokaoras ja maantien takana olivat laidat samanlaiset kuin keskuskin. Ja pelto ei ole kastunut kuin tuuman verran. Tulimme Taulun kanssa siihen päätökseen, että kyllä siihen tulee orasta, jos vain se kastuu niin syvältä, joten emme tee sille mitään.
Seppä tuli ja hän laittoi eilen jo aurat kuntoon. Mehtälänkin aurat Wuorela toi tänne korjattavaksi ja teroitettavaksi. Ja hän kertoi, että riiheen pantiin jo rukiita vaan ei sielläkään ole kasakoita, sillä hän tuntui panneen ne pois, kun niin sataa. Hän kai ei osaa järjestellä työtä heille.
Tuntuu niin suurelta huojennukselta, kun Härkönen on pois ja Kerttu saa yönsä nukkua. Täällä kulkee kummallinen kuume. Se on hyvin korkealla ja useampi on kuollut. nyt on sairastunut Puskalan kätilö siihen kuumeeseen. Saa nähdä miten käy. Lääkäri oli sanonut sitä tarttuvaksi taudiksi. Näyttää, että selkenee kirkkaaksi poudaksi vaikka on kuohuvassa pilvessä nyt. Maalarit ovat vasta navetan puoli päädyssä. Nyt on muuttunut vähän oleskeluksi, vaan tekeekö tuo ilma ne saamattomaksi. Kunpa he joutuisivat pois. Korkein suojatkoon Sinua omasi”