Rakkaimpani! ”Kiitos kirjeestäsi. Minusta tuntuu, että hallitusta on vaikea saada, sillä nyt odotetaan siltä paljon. Olen niin iloinen, kun Sinä et ole kysymyksessä. On hyvä, että Sunilakin koettaa. Puhu aina eli koeta puhua hyvää vaikka tiedätkin pieniä huonoja piirteitä sillä minä tulin siellä semmoiseen käsitykseen, että varomaton sana toisesta voi tehdä suurta vahinkoa ensin, vaan sitten selvenee.Sanoja joutuu kärsimään. Kaikissa ihmisissä on jotain hyvää ja se meidän pitäisi tuoda päivänvaloon kuin kuulemme toista arvosteltavan ja sitä tekoa meidän tarvitse koskaan katua. ML puolesta minua pelottaa, jos se yksin muodostaa hallituksen, vaan joka uskaltaa lienee hän varma sen menestymisestä. Toivon, että jäisit syrjään, sillä pelkään, että tässä hallituksessa Sinä alennut. Waikka itsehän tunnet paremmin kaikki. Jumala yksin tietää kaiken, vaan Hänelle ei kelpaa ihmisen minä vaan nöyrä pyytävä mieli. Ihmisnero on vähäinen se kompastuu, jos Herra ei sitä tue –
On niin vakava ja juhlallinen olo kotona. Voi miten se tuntuu niin hyvältä ja kaikki ihmiset niin todellisilta. Täällä on yhä kylmä ja tuuli läpitunkeva. Työt menevät samaa tahtia. Kalervo on hammastensa vuoksi Oulussa. Kertun käsi on yhä kipeä. Yksi hieho, joka viime vuonna poiki kesken poiki nytkin. Se panee Kertun pois tasapainosta, kun pelkää tartuntaa. Hän aikoo mennä navettaa, vaikka ei voikaan mitään tehdä. Lämpöinen tervehdys omaltasi”
JK Suutari on meillä vielä. Pidämme häntä vielä maanantai päivän, kun Oulun lapset tulevat sunnuntaina ja heillä on rikkinäisiä kenkiä. Kun Wienolle laitetaan pitkä ruojuiset kengät niin isä tuo Kertulle ne Wienon matalat, kun ne ovat Wienolle liian pienet. Markun ääni kuuluu tuvasta. Hän ei ollut oikein tykännyt poikien leimausta vaan nyt sanoi vähän ymmärtävänsä. Kalervo oli pahoillaan, kun siellä oli niin suuria aukkoja hakattu. Woi mitenkähän osaan olla ilman Wienoa, kun aina olemme kaiken Wienon kanssa suunnitelleet joululauluja myöten ym. Korkeimman suojaa toivon teille täältä vakavasta maailmasta.”