Kirje 1927-4-1, Helsinki

Rakkaimpani! ”Aamulla tulla köllötteli Wienon kirje osoitteella Wilhonk 6. En tiedä olitko ollut hajamielinen henkilöön vai taloon nähden. Wienon suostumuksella silmäilin kumman kirje oli ja vein sitten Wienolle. Wieno on käynyt kahtena päivänä ulkona eikä se ole häirinnyt hänen terveyttä. Luultavasti hän lähtee täältä tiistaina kotiin. Kyllä hän on tosi laiha. Kaikki ajatukset, että hän palaisi tänne saa jättää. Sinun urakaksi jää lihottaa hänet kuntoon.Minusta luultavasti tulee toukokuussa helsinkiläinen. Tämä vain meidän kesken. Kenties päättävät huhtikuulla sen, mutta minä haluan olla toukokuulla kotona niiden monien rakennustehtävien takia. Niin tämähän ei ole vielä varmaa, sillä en tiedä vaaditaanko siihen kielitodistuksia, joita minulla ei ole. Enkä hanki. Sunnuntaina otan siitä selvää ja muutenkin neuvottelen tehtävästä. Louhelalta en ole saanut vielä kirjettä. Hoida nyt reippaasti sen pappilan karjakon kanssa kuten eilen kirjoitin. Minä kaduin, että annoin sille karjakolle luvan, sillä se on huono ennakkotapaus. Ja työtodistukseen panen, että on eronnut eripuraisuuteen työtoverinsa kanssa. Ohjeeni kai riittänee töihin edelleen. Hiekan ajoon saa ryhtyä. Se on tavara, joka ei laho. Syd. terveiset Kyöstiltäsi”