Rakkaimpani! ”Kirjoitin Wienolle. Toivottavasti rouva Kuuliala vastaa pian, että saatte ratkaista pian tämän kysymyksen. Luulen, että Wieno ei halulla lähde Norjan tuntureille samoilemaan, koska ei seurasta ole tietoa ja yksin ei siellä voi kuljeskella. Hoitotapa on se, että päivä päivältä noustaan ylemmäs ja ylemmäs. Siis kävelymatkoja vaan vuoristoon. Sitä voisi koettaa Keuruullakin. Mutta yksin ei sielläkään. Myöhemmin voimme lähettää Kalervon ehtojaan lukemaan Wienon kanssa. Kuulialta tulee vastaus suoraan Wienolle. Siellä voisivat tehdä kävelyretkiä uida ja levähtää sekä puhua ruotsia keskenään. Hyvä olisi, jos ottaisivat puheharjoituksia Waltosen kanssa, joka voi haastaa kaikkia Euroopan kieliä. Mutta ensimmäinen ehto paranemiselle on, että tahtoo parata. On siis syötävä, käveltävä, levättävä, uitava, levättävä ja hoidettava itseään tahdon voimalla eikä tuntein. Usko ja tahto eikä epätoivo mukaan. Tämä on isän ohje ei ainoastaan Wienolle vaan myös Kertulle, jonka tulee tarmokkaasti noudattaa itsensä ja valvoa myös siskonsa noudattamista. Jos minun ohjeet eivät ole oikeat ja sopivat niin ottakoot lääkäriltä ohjeet, muta tulee muistaa niitä noudattaa. — Yksin en usko Wienon nousevan siitä kun hän on semmoinen laisensa luonne, joka ei yritä voimistelun, pakkosyönnin ym. avulla nostaa itseään. Tämän sanon perusteella, mitä olen itse nähnyt. Ihminen, jolla olisi ollut täälläkin aikaa voimistella ja kävellä saadaksensa voimia ja lujat hermot, istui kyyryssä aina kirjojen ääressä. Ja minun ohjeista ei hän välittänyt. Yhtenä lukukautena voimisteli, jolloin oli reippain, vaikka oli huonoin ravinto. Tällainen minua on kiusannut ja sen tähden varotan nytkin. Odotan tietoja Tammalasta ja tästä. Syd. terveiset Kyöstiltäsi”