Kirje 1927-8-22, Kotona

Rakkaimpani! ”Nyt sataa melko kovasti ja päätimme tänään leikata kauraa ja täyttää riihet, vaan se täytyy nyt heittää ja tehdä töitä katon alla niin kauan kuin sataa ja sitten mennä Joelle kuokkimaan. Samppa tuli töihin vaan Ruostesaari ei tullut kun noin satelee. Kantolan Jaakko tahtoi tilin ja sanoi tekevänsä mieluummin urakkatöitä.Tämä jäikin eilen lähettämättä ja nyt tiistaina jatkan. Miehet olivat eilen koko päivän Joelle kun ei rankasti satanut ja työnjohtaja sanoi, että siellä tulikin nyt työt tehdyksi. Isomaa ei tullut sinne ajamaan ja työnjohtaja sanoi siihen, emme tarvitse sinne ajomiestä sen vertaseen hommaan meillä on aikaa. Nytkin on sateisen näköistä vaan kenties selvenee poudaksi, koska eilenkin puolilta päivin oli niin selkeä ilma. Ruostesaari tuli vaan ei ollut saanut Nannia riihimieheksi. Nyt yritetään Isonmaan Hennaa, koska hän kuului olevan jo aivan töissä leikkopellolla ja pyykissä. Se kaura, joka leikattiin olikin kytökauraa. Tänään mennään kauran leikkoon ja riihiä täyttämään. Kunpa nyt pysyisi satamatta.
Olen melkoisesti paljon kävellyt. Pisin matka Muhjalaan. Olen nyt jo astunut melkein lyyhäämättä kuin kenkä on jalassa, ettei se koske pohjan alle niin kovasti. Oikarinen tuli eilen ja Kerttu lähtee tänään. Hän onkin niin uskollisesti käynyt sitä sitomassa melkein joka päivä luullen, että siinä voi olla pieni luunmurtuma. Henna käväsi sanomassa Holopainen on sairassa eikä tullut syömään. On niin mukava, kun käväset taas kotona. Lämpöinen tervehdys omaltasi”