Kirje 1928-2-26, Helsinki

Rakkaimpani! ”Kirjoitan tätä sunnuntais-iltana. Siinä Wienon asiassa sinä olet liiaksi mukana. Jos olisi terve, niin en sanoisi mitään, mutta mielestäni on sekin sairaalloisuutta, että siinä tilassa ajattelee tuollaista. Olen sanonut, että jos paranee, niin luota hänen ymmärrykseensä, koska vastuunkin itse kantavat. Vaan nykyään? Jos pitemmälle menevät ja sairastavat, niin mikä on edessä? Jos edes toisenkaan terveys olisi varma. Sen tähden pitemmälle emme saa mennä. Pidetään pää kylmänä ja tunne selvänä. Me olemme terveitä ja he sairaita sielultaan ja ruumiiltaan.Kertulta sain kirjeen. Tuskin hänen olonsa vastaa sittenkään tarkoitustaan. — Ei sanonut mitään uutta ilmenneen. En vielä toimita häntä kotiin. Jos Wienon luona annamme hänen käydä ennen paluutaan. Kunhan ei yllytä Wienoa kun ei tiedä miten pitkällä on sairaus. Hänen arvostelukykynsä ei riitä tälläisten kysymysten ratkaisuun ainakaan toisen kohdalla. Luultavasti tunnun sinusta kylmältä. Ei se sitä ole, mutta ymmärrän perääntymisen vielä vaikeammaksi, jos pitemmälle menevät, eikä terveys salli astua päähän asti. Saapas nähdä, mitä hän sinulle sanoo kirjeestäni. Joka sanan olen harkinnut, sillä käytin siihen yhden yön puolikkaan. On ihmeellistä, ettei meidän lapsissa ole oikein vankkaa tervettä muuta kuin Kaino (Weikko ja Kerttu ovat myös reippaita, vaan onhan heissäkin pientä heikkoutta osittain).
Katrille teki kelkan osto hyvää. Hän nukkui tänä aamuna 1/2 11. Ja muutenkin on reipastunut. Olen iloinen taas hänestä. Hän on lihonut ja kasvanut. Weikon pitäisi joutaa käydä sairaalassa toimittamassa pieni leikkaus, ettei olisi vaarana se pieni vika, joka on hänen kupeessa. Wienolle lähetin 2200 markkaa, jonka hän maaliskuuksi tarvitsee. Kyllä tavalliset talon tulot eivät kestäisi näitä menoja, mitä meillä nyt on lasten vuoksi. Lähetä sinä Kainolle, Weikolle ja Kertulle niin minä pidän vanhimmasta ja nuorimmasta huolta. Katri saa todistuksen tänään. Hän oli siitä kokolailla hermostunut. Lähtiessään pyysi; soittakaa 1/2 3, ettei minun tarvitse odottaa kello 5. Kun kävin kotona, niin oli hänellä ollut niin ikävä, ettei ollut saattanut ulos mennä eipä oikein syödäkään. Hän ei käy muuta kuin mäessä eikä hänen luonaan käy muuta kuin pulpettikaveri eräs Kaija Nieminen. Mutta minun kaulassa hän usein kiikkuu. Oli ikävä, ettet puhunut hänelle siitä yhdestä asiasta, joka häntä tulee kohtaamaan. Ehkä kirjoitat varovaisuuden vuoksi, ettei säikähtäisi. — Nyt soitin Katrille. Hän oli hyvin onneton, kun suomen kirjoituksessa oli saanut 4. Kielissä 6 ja 7. Suomen kielen huono numero johtuu hätäilystä, joten se ei ole pelottavaa. Huomenna saanen kuulla kotiasioista. Sydämelliset terveiset Kyöstiltäsi”