Rakkaimpani! ”Kiitos kirjeistänne. Tuntuu epäilemättä sinusta kohtuuttomalta, jos ilmaisen vähän tyytymättömyyttä kirjeisiinne sikäli, ettei ne sisällä juuri koskaan tulevia suunnitelmia, jotta osaisin antaa ohjeita. Minä jo eilen sanoin, ettei ole Ryysyn karinajo tarpeellista. En tiedä miksi siihen olette ryhtyneet. — Myöskin täytyy teidän jo tottua hoitamaan talon asioita, jos en aina täältä muista varoittaa. Kirjoitat: kuuluvat panneen kolmattatuhatta veroäyriä. Ei se saa olla kuulona vaan pitää mennä katsomaan ja ilmoittaa minullekin ovatko poikenneet ilmoituksistani. Enhän tänne tiedä milloin verotus päättyy, mitä panevat ja milloin on valitusaika. On kohtuutonta vaatia minulta, että kaikki tämmöiset huolehtisin ja muistaisin, mitä tapahtuu siellä. Laita Kalervo heti Olkkosen luokse, että merkitsee mistä tuloista se on syntynyt ja onko mitään lyhennyksiä tehty. Jos meille on pantu yli 2000 äyriä niin minusta tuntuu se näin summassa kuullen melkein lähtölaskenta Nivalasta. Mutta minähän olen jo lähtenytkin. Minä arvaan, etteivät ole ottaneet lyhennyksenä mm. asuntoani se on kohtuuttomuus, koska juuri virkani tähden tarvitsen sen. Onkohan vielä pantu isännän palkkaa, vaikka yli 80.000 on jo persoonallisia tuloja. Luultavasti en voi valittaa enkä mielelläni sitä teekään, mutta ensi vuonna eivät saa penniäkään muusta kuin maasta ja isannoimisesta vähän. Minua surettaa Nivalan kunnalliset asiat, sillä siellä on kyllä hyviä miehiä, vaan puuttuu tulevaisuuteen tähtäävää isäntämieltä. —Henkivakuutuksesta sanoit — on tätä taloa melko vaikea hoitaa talon tuloilla. Niin on ollut, mutta keinolla millä tahansa se täytyy saada kannattamaan, tahi se täytyy myydä, sillä ei voi ajatella taloutta, joka ei ahkeralla työllä kannata. Sehän on mahdoton tulevaisuuden ajatus lapsiemme kannalta. Ennemmin tai myöhemmin tulee siitä loppu ja sitähän emme voi ajatella. Minä toivon, että hyvin pian saame sen kannattamaan kunhan saatasiin kantakirjaeläimiä ja päästäisiin myymään vasikoita. Luultavasti ihmettelet, kun näin pitkään juttuun ryhdyin mitään syvempää tarkoittamatta lauselmasi johdosta. Ei tämä siitä oikeastaan johdu vaan omista havainnoistani, joita aina ruokin parantamisajatuksella. Mutta lisäksi on se lastemme tulevaisuuden kysymys ja koko talonpoikasluokan tulevaisuuden, miten muut elävät, jos parhaimmilla edellytyksillä, ahkeruudella ja luonnonlahjoilla varustetut eivät voi elää muuta kuin sortuakseen, joka kannattamattomuuden lopullinen seuraus. Sen tähden täytyy meissä elää tulevaisuuden usko. Olen niin onnellinen, kun lapsillamme on työnilo. Minä uskon löytyvän keinot maanviljelyn kannattavuuteen, vaikka näenkin suuret vaikeudet suuriin tuotantoihin pyrkiessä. — Siinä on jotain luonnotonta, että rasva olisi 3,2 %. Minä en jaksa sitä sulattaa. Mene katsomaan nyt ennen ensi tilin päättymistä onko yhä samoin. —
Kyllä on elämässä, että täytyy huoltaa itse tällaisia seikkoja muuten saa kärsiä. Minua hirvittää ne meijeritilien pienuudet ja maidon vähyys verratessani sitä rehujen kulutukseen ja väkirehujen ostoon. Ensi syksystä laskemme joka nokan kannattavuuden, vaikka se johtaisi yhä karjan pienentämiseen. Mutta leikkaus on tehtävä muuten käy hullusti. Ei tämä ole aiottu epäluottamuslauseeksi meille eikä sinulle, sillä voitavammehan olemme mekin tehneet ja saaneet taloon riittävät rehuvarat, mutta Nyyrikeitä ja Wiitosia on liian vähän karjassamme. Kokemuksesta tiedämme, että se tie on hidas ja vaikea. Me saamme olla iloisia, että meillä on Kerttu, joka yrittää ylös ja eteenpäin karjaamme ja pojat, jotka huolehtivat maantuotosta. Jos vielä Kainosta voimme kasvattaa emännän niin voimme katsoa mihin he pystyvät ja asua nuorimman ja vanhimman kanssa täällä yhdessä kuten aviopari ainakin. Toivon, että tulet aamulla tänne mutta ymmärrän esteesi. Syd terveiset Kyöstiltäsi”
Minulla on yksi suuri uutinen. Tänään myönsivät pankkivaltuusmiehet johtokunnan jäsenille 6 viikon kesäloman. Mutta nyt minä sanon ikävämmän uutisen, sillä tulen käyttämään 3 viikkoa Unkarin matkaan, johon eduskunnan jäseniä menee valtion kustannuksella noin 15.” —