Kirje 1929-11-18, Kotona

Rakkaimpani! Kiitos kirjeestäsi. Odotan kirkkoherran mukana kirjettäsi vaan mitään ei kuulunut. Puhelinlankaamme ei ole korjattu vaikka on luvattu. Veikko lauantai-iltana kävi sitomassa yhteen katkenneet päät, joten lyhemmältä taipaleelta kuuluu puhelut. Vihdoinkin seppä pääsi pois lauantaina. Hän sai tilin. Tuntuuhan se oudolta, kun niin kauan aikaa oli yhteen menoon. Täällä on lämmin. Sunnuntaina satoi lunta paksusti, vaan nyt se on sulanut ja lisää rapakkoa on.Onhan Veikko kirjoittanut Sinulle miten häntä se Tauno Ängeslevän rengiksi otto on kiusannut. Veikko jo varoitti häntä, että me ei voida olla yhdessä talossa Taunon kanssa. Perjantai-iltana tulivat nimismies ja poliisi ja pistivät Taunon käsirautoihin vieden Knuutille syytettynä vekselin väärennöksestä ja 18 täyttänyt poika. Olimme iloisia, kun noin järjestyi se asia. Veikko otti Hautakankaan Väinön rengiksi 4000 mk. –
Karju Tiitus teurastettiin lauantaina ja liha oli tosi hyvää. Läskiä ei ollut vaan paksut lihat ja hyvää lihaa. Nyt täytyisi noita vanhoja emakoita lihottaa ja teurastaa. Lihakilosta täällä maksavat ruhottain 3 mk perusteella ja silakat maksavat 4 mk. Kyllä täällä on ihmisillä hätä rahasta. Alamaaan Paavo kävi illalla täällä ja hän sanoi, jos jouluun mennessä minulla ei ole 10.000 niin velkojat ottavat talon ja lasten kanssa joudun tielle. — Nykyinen omaisuuteni ei riitä velkoihini, kun maan hinta on laskenut ja tämmöisiä taloja on paljon. Ei mitään ole myydä. Heiniä olis joillakin vaan kenelläkään ei ole rahaa. Karjan myynnillä ei tule mitään, kun liha on niin halpaa. Täällä tuntuu olevan tosi edessä, vaan olemme eläneet yli varojen. Ei kukaan enää muistanut entistä rahan arvoa. Nyt olemme tässä. Verot maksamatta ja uusia suuria kouluja vihitään ja entisissäkään ei ole tarpeeksi oppilaita. Noin olemme nyt umpikujassa ja painutaan yhä syvemmälle, kun raha loppui. –
Kommunistit ovat tehneet viisaasti, kun huomaavat, ettei heistä ole yhteiskuntaan, niin rupeavat äärimmäisen tarkoiksi ja kun päätöksilleen pysyvät uskollisina niin ei meillä ole mitään vaivoja heistä enää. Näin täällä ajattelee kaikki sosialistitkin.
Nyt odotan sinne lähtöäni, sillä asiat ovat järjestyneet melkoisen hyvin. Kerttu sai lääkettä T Martikaiselta ja ne tuntuvat hyviltä. Ja hän kun pääsee emännäksi, niin on helpompi olla. Kunpa nyt tulisi vapaapiletti. –
Kivisaari on kuokittu ja karhittukin osa vaan karhi särkyi vaan seppä sen korjasi ja nyt mennään taas yrittämään. Vensussa aurataan ja tietenkin ojallekin mennään, kun on niin sulat maat. Kerron sitten kun kaikesta. Miten voinee Kalervo? Korkein antakoon Sinulle viisautta ja voimaa johtaa tuota kurjaa joukkoa, joka telkien takaakin rettelöi. omasi”