Kirje 1929-11-9, H:ki
Rakkaimpani! ”Kiitos kirjeestäsi. Tänään tiedustelivat presidentin kansliasta rouvaa ja tyttäriä. Sanoin rouvan olevan Nivalassa, samoin Kerttu Kallion. Saanette kutsut, vaikka minun on vanhemmat, joten voit lähteä jo minun kutsuilla ellei Kertun terveytensä vuoksi pidä tulla ensin. Tuntuu kumminkin siltä, että hän haluaa ohjata karjakkoa, koska on ahkerasti navetassa. lienee parannutkin, kun sai ahkeran apulaisen. Tietysti koetatte nyt järjestää luottamukselliset suhteet, kun on ihminen, joka ymmärtää sille panna arvon. Olen niin tavattoman iloinen, kun onnistuitte. Ei johtaja Arola nähtävästi muistanut häntä, kun puhui sen hentoudesta. Wai onko hän niin nuori, että on sitten varttunut.Terveiseni Weikolle maatöistä, näyttää myöhästyneen, kun jäätää. Luultavasti voi vielä hevoshaassa kuokkia ja ojata. Ja se olisi kovasti eteenpäin. Yrittäköön vain joukolla niin kauan kuin kuokka pystyy. Juholalta pitäisi koettaa saada myllyyttämistä. Käyköön Weikko tekemässä sopimuksen. Woi ottaa 1p tai 2 p huokeammalla kg kuin Jyrkkä, jos tinkaa. Tietysti käytetään myös jyväpalkkiolla muille. Tietysti käytetään nyt itselle mahdollisimman paljon, ettei jouduta Jyrkkään. Mutta itäviä kauroja täytyy säästää. Ei ole Weikko ilmoittanut mitään itäväisyydestä. Ulkolainen ruis on nyt halpaa. täällä maksaa rannassa 1:85 p/kg saksalaista ruista. Jos osuuskauppa myy tätä 2 markalla, niin voi ostaa vähin, jos teillä on rahaa, sillä kauan ei sillä myydä. Omaa huonompaa voisi sitten käyttää eläimille lihotukseen. Se on siis halvempaa kuin väkirehu. odotan tänne tuloasi. Joko voin sanoa näkemiin! Syd. terveiset Kyöstiltäsi”