Kirje 1929-8-3, Helsinki

Rakkaimpani! ”Kiitos kirjeestäsi. Paljonko jäi vielä niittyä Takanevalle. Kunhan olisi päättynyt heinätyö, jos oli poudat, sillä siellä oli suhteellisesti suuri väki Mehtälän töihin ja väkeen verrattuna. Jättäköön nyt Weikko kesantotyöt harjoittelijoiden huoleksi ja menköön Mehtälään Teuvolle avuksi. Teuvoa pitää varottaa, ettei kanna heiniä eikä rehki raskaimmissa töissä, kun ei ole tarve. Ehkä kirjoitan Weikolle näistä. Hallitus on jättänyt eroanomuksensa.Olin illalla presidentin luona. Ei hän puhunut kenelle aikoo jättää hallituksen muodostamisen. Nähtävästi ei minua pyydä siihen, josta olen iloinen. Pidin presidentille vastauspuheen eilen. Se on lyhyt, mutta näkyy herättävän huomiota, sillä minä hyvin höylätyssä muodossa sanoin tässä olemme. Hajotus on ollut turha ja tulokseton sekä lisäksi eräitä toivomuksia. Hallitus hieman hätkähti ja niin lienee Rytikin tehnyt, vaikka tiesi sen sisällön.
Huoneistomme on nyt korjattu ja nyt on ihana kyökki ja ruokasali. Myös puhdistui sali, kun katto valkaistiin. Ei puutu muuta kuin emäntiä. Nostin tänään saliin huonekalut vaikka lattia on puunaamatta ja ikkunat pesemättä. Kylpyhuone on myös maalattu. Tuleeko Kaino talveksi? Vastaa tähän heti. Syd. terveiset teille kaikille Isältä”
Äidille RK! ”Kalervolle soitin juuri sairastuvalle. Sanoi kirjoittaneensa juuri kotiin, vaan ei joutune tähän postiin. Hän pääsee huomenna kasarmille. Sanoi menneensä varovaisuuden vuoksi, kun on ennenkin nyrjäyttänyt. Oli pitäneet sähkötyynyä joten sanoi olevansa aivan terve. Kyllä hän on reipas. Tuskin muuten olisivat sairastuvalle ottaneet, vaan kun näkevät hänen uskollisuuden. Mitään erikoista ei kuulu. Wirkamiesten palkka-asia on ryhmässä, jossa lienee nyrkit pystyssä. Kirjoittakaa usein. Syd. terveiset Omaltasi”