Kirje 1930-1-12, Kotona

Rakkaimpani! ”Kiitos kirjeestäsi. Tämä Niemelän Heikin maakauppa johtuu siitä, kun sitä tädin elatusta eivät maksa ja nyt on se poliisin huostassa, että tulisi pakosta antaa. Heikkiä tämä kiusasi niin, että meni Knuutille kummallekin puolelle ja pyysi, että antaisivat 1 ht maata niin ovat elatuksen maksusta kumpainenkin vapaat ainiaaksi. Aade tähän suostui vaan ei Kreeta, joka sanoi ei minulla ole liikaa maata. Heikin täytyisi nyt saada tämä palanen heti myydyksi, että saisi Pehkoselle rahat viedä. Heikki oli väsynyt tuntien hyvin ahdinkotilan kokemuksistaan ja vielä täytyy toisia kiristää ja siksi meni tähän sopimukseen.Kaino lähti illalla melkoisen reippaana. Nyt lähtee Katri. Merenheimo kävi illalla ja tulee nyt Katrin kanssa samaa matkaa sinne. Kerttu ei vielä oikein ole selvillä mihin mennä. Hän ei käsillään saisi tehdä mitään niin kauan kun on heikko sydämestään. Savisaareen hänellä on aikomus ainakin vähäksi aikaa mennä.
Hanna siskoni sai vaikean sydänkohtauksen vaikeimman kuin mitä ennen on ollut. Kotoiset tapahtumatkin repeilevät. Elsakin on mennyt kihloihin sen Sarjanahteen osuuskaupanhoitajan kanssa kotoisin Etelä-Pohjanmaalta. Naimin kihloihin meno järkytti, kun mies on juoppo. En usko, että Hanna enää kauan on täällä, niin vaikea on hänen sairautensa.
Yhä täällä vain satelee ja rapakkoa on, että puolisääreen saa kahlata. Se Maliskylän tyttö on mennyt Lumijoelle kylään. Hänelle on kirjoitettu. Emme saa vielä tietää tuleeko vai onko ottanut sieltä paikan. Korkein Sinua suojatkoon ja varjelkoon omasi”