Kirje 1930-1-8, Helsinki

Rakkaimpani! ”Tänään lienee Kalervo lähtenyt. Kirjoitin hänelle Mustialaan, joten on heti sinne tullessa isän ohjeet vastassa. Nyt lähti Kalervo oikeastaan ensimmäisen kerran oman onnensa varaan ja sen tähden kirjoitin hänelle ohjeita välttääkseen elämän salakareja. Tein sen, koska semmoisessa joukossa voi olla monenlaista. Hänen asemansa kuunteluoppilaana tulee olemaan nähtävästi hyvin vapaa ja irrallinen, mutta opetusta hän voi seurata kuten toisetkin. Maataloushallitus oli hieman virallinen asiaa käsitellessään, joka ehkä johtui siitä, että esittelevän maatalousneuvoksen virka-ajan jatkohakemus hyljättiin valtioneuvostossa joku viikko sitten. Mutta vaikeutta he eivät tehneet kuunteluoppilaan tuloon nähden. Luulen, että näin on paras Kalervon kannalta, sillä on kyseenalaista olisivatko he ottaneet vakinaiseksi oppilaaksi edes ensi syksynä ilman virallista harjoittelua.Odotan Katrin mukana tänne Kerttua hoitamaan terveyttään. Koettakoon nyt Vieno hoitaa terveyttään kotona, vaikka hyvähän täälläkin on asunto ja ruoka. Mutta täällä tulevat muut huolet painoksi ja niitä hän ei näy kestävän. Mitään erikoisempaa ei tänne kuulu. Wettä sataa ja meri lainehtii ja laivat kulkevat kuten syyskuussa. Jään odottamaan kirjeitä ja tyttäriä. Sydämelliset terveiset Isältä”