Kirje 1930-3-13, Helsinki

Rakkaimpani! ”Kiitos kirjeestäsi. Sanopa sille Weikolle, että panee sieltä takintaskusta postiin sen maanantaillisen kirjeen. On ihmeellistä keneen siitä niin hajamielinen on tullut, ettei muista taskujaan kirjeistä tyhjentää.Toivottavasti pääsen viikon päästä käymään kotona, tuntuisi niin olevan monenlaista asiaa. Olihan mukava, kun saitte kaikki heinät lastatuksi. Koettakaa nyt saada kevätheinätkin kasaan. Ja tuleehan ne, jos kolmella hurjalla ajetaan. Ehkä ne eivät olekaan muuhun ajoon sopivia. Toivottavasti Humu kulkee yksin, ettei tarvitse kuin kaksi miestä. Lantaa pitäisi viedä Mehtälään, ainakin siihen pikkuvainioon, sillä siitä ei tule heinämaata entisellä lannalla. Heikolle ruokolle jäi ne toisetkin Jussilan pellot, vaan kun sinne on Teuvo kylvänyt heinänsiementä, niin tuskin sitä enää otamme ylös. Ainakin jää ratkaisu syksyyn, jolloin näkee miten se ruis kasvaa. Lupaavalta se ei näyttänyt. Sen suhteen annoin ohjeita paikan päällä, sillä jos ruis menestyisikin, niin siemenistä emme voi ottaa kaikista pelloista, kun Teuvo tihitti kylvöä muutamilla saroilla meidän vanhoilla siemenillä. Mutta minä tiedän kyllä ne pellot, kun olen viime aikoina kirjoittanut niin pitkiä kirjeitä, niin enempää en nyt kirjoitakaan. Syd. terveiset teille kaikille Isältä”
Rakkaimpani! Kyllä tämä talventapainen on merkillinen. Toivoa täytyy, että vielä saadaan lunta, jolloin karia ym. saadaan kotiin. Mitä puiden laittoon tulee, niin meillähän on onneksi se Mehtälä, josta saa vaikka sulalla. Ellei tule lunta, niin annan ohjeet mistä sieltä hakataan. Nyt sanon jo, että harvennetaan ne Marjaananvainion rinnalla olevat saarekkeet ja pannaan pinoon kaikki risutkin. Myöskin meidän täytyy laittaa sinne lato. Minä muistelen, ettei siinä ole heinällä vielä muuta kuin se pienempi varvi, mutta nyt muistin, että on molemmat. Ellei ole ostetuita latoja, niin täytynee tehdä sinne laudoista. Tämän vain nyt ilmoitan teille kaikille Isältä”
JK Oli hyvä, että sieltä voitte lähettää Suomalle, sillä minulla tässä kuussa vielä henkivakuutusmaksu 5200 mk”