Kirje 1931-1-10, Kotona
Rakkaimpani! ”Kiitos täällä käynnistäsi. Täällä on pyryttänyt kovasti ja tiet on kinostunut, joten keli on huono. Rajaniemestä on vedetty karia kahtena päivänä. Aurinkoa ei ole näkynyt sitten lähtösi jälkeen. Nyt tänä sunnuntaiaamuna ei pyrytä, on vain pilvessä. Veikko on ajellut Utulla ja sanoi tulevan yhä hullummaksi. Kalervo on ollut pajassa koko päivän.Kalervo rupesi puhumaan siitä teidän törmäyksestä. Sanoi: minussa täytyy tukehtua kaikki se, mitä innostuneesti suunnittelin. Isä ei kärsi toisen suunnittelua. Minun on väistyttävä sen päätöksen tein. Puhelimme kauan kaikesta. Vienolle ei ole tullut vielä mitään tietoa Haapavedeltä. Katri lähtee tiistaina sinne Merenheimon Kertun kanssa.
Navetassa tapahtui yhtenä yönä paljon. Kerttu Vienon kanssa meni yöllä navettaan, oli Könni irti ja äkäili, ettei tahtonut mennä parteensa. Lopulta saivat sen kiinni ja huomasivat, että yksi nuori on kipeä ja siirsivät sen ovensuuhun. Aamulla, kun karjakko meni navettaan, oli se nuori poikinut (6 kk vanha vasikka) ja hän haki heti Kertun, joka puhdisti jäljet. Yksi lehmäkin oli poikinut ja vasikka oli niin kylmettynyt, että piti heti teurastaa. Harkinnan jälkeen teurastettiin sekin nuori, sillä navetta sen elättämiseksi on liian täysi. Niin väliin tapahtuu ja sitten on rauhan aikoja.
Korvan rouva haudataan maanantaina ja otimme osaa hänen seppeleeseensä. Lapset kaikki jo tulivat, joten lopetan, koska ei ole mitään erikoista tapahtunut. Lämpöinen tervehdys omaltasi. Hävitä heti tämä.”