Kirje 1932-3-17, Kotona
Rakkaimpani! ”Oikein hirvittää tuo lapualaisten ”mustalista”. Voi hirmuista liikettä, joka vainoo ihmishenkiä ja sitä puolustaa papitkin. Miksi lyödään kansasta osa näin pimeäksi, etteivät näe kamalaa työtänsä. Jumala näkee salaisimmatkin rikokset ja saattaa ne ajallaan ilmi. Kaiken pahankin täytyy palvella hänen hyviä tarkoituksiaan. Se on raamatun totuus ja siihen turvallisesti luottaen saamme uskoa. Tämä on vakuutusta itselleni, sillä pelkään, että ne tekevät Sinulle pahaa. Se painajaisen tavoin on painamassa mieltäni. Jos hetkeksi irtaannun siitä niin sitten on taas oikein vyöry, joka painaa. En viime yönä oikein nukkunutkaan, tuntuu niin pahalta. Uskon kumminkin, että Jumala suojaa meitä.Milloin pääset kotiin käymään. Tuntuisi niin hyvältä puhua kaikesta tapahtuneesta, sillä eihän puhelimessa voi muuta sanoa kun tärkeimmän eikä sitäkään oikein viitsi selostaa, kun melkein aina ovat kuuntelijat välillä. Lantaa vielä ajetaan ja on jo menty metsäänkin. Kalervo on tehnyt Jänteelle ränkiä, kun ei saatu muuten passaavia. Ne olivat viime yön uunissa kuivumassa. Vieno on kovasti reipastunut H-vedellä. Hän on kokonaan irtaantunut siitä painosta. Kaino yhä kutoo kangasta. Karjakko on yhä kipeänä. On taas kiire postiin. Jumala suojatkoon Sinua omasi”