Rakkaimpani! ”Nyt viime yö oli myrsky-yö, joka vanhojen sanojen mukaan merkitsi ohranpään kylmäämistä. On niin somasta, kun kaikki näyttää niin uhkaavalta. Pojat aina aikovat kirjoittaa isälle ja kun sanon nyt olen isälle kirjoittanut pistäkää nyt, voi älkää vielä sulkeko ja silloin he menevät johonkin, joka on heti toimitettava ja niin jää aina kirje kirjoittamatta. Ja sittenhän se on kumminkin, kun isä antaa suuntaviivoja töille niin onhan luonnollista, että pojat harkitsevat työt. On toki hyvä ja siitä saamme olla iloisia, että poikamme yrittävät ja tosissaan ja ovat tähän asti olleet kunnollisia. Mutta toisaalta ymmärrän niin hyvin Sinua siinä, että kaipaat hiukankaan sitä entistä kirjeenvaihtoa. Se oli minulle täällä ja vielä enempi Sinulle vaikeaa, kun jokaikinen työ täytyi Sinun määrätä. Ja minun sekavista kirjeistä aina ottaa selvä, sillä enhän milloinkaan ehtinyt lukea läpi kirjettä, sillä täytyihän se niin monta kertaa keskeyttää, kun olin siihen aikaan kodin ja keskeisin näkyvä olento. Kirje piti olla 1/2 8 laatikossa ja kun se ikävä puoli oli vielä, etten voinut iltaunisuuteni vuoksi kirjoittaa sitä illalla, vaan kaikki piti jättää aamuun, jolloin piti panna kodin koneisto liikkeeseen. Voi miten saamme olla iloisia, kun meillä on reippaat pojat nyt hoitamassa kotia, jossa me olemme heille työmaata valmistaneet ja reippaat tytöt myös. Kaino tepastelee navetassa niin iloisena ja asiallisena. Vieno kotia järjestelee siltä näkymättömältä puolelta, joka ei näy ihmisille. Kirjahylly kirjoineen on nyt niin mukava täällä kamarissasi. -Tuolta kirjojen joukosta löysin kirjan ”Pyhä avioliitto”. Sitä kun luin, tuli niin ikävä. Sinun pitäisi olla luonani silloin lukisimme sitä yhdessä ja eläisimme ne hetket uudelleen ja keskustelisimme tuon kirjan johdosta. Se aika jo ohi ei mitään enää siitä. Nyt olen lukenut ”Nainen ja avioliitto”. Siitä kirjasta sain masentavan tunteen tietämättömyydestäni. En ole osannut elää silloin niin kuin olisi pitänyt. Minun olisi pitänyt ymmärtää, että kehittyvä ihminen on minussa ja sille pitää antaa hyvää ja jaloa. Mutta mitä minä tein, olin arka, liian herkkä kaikelle. En osannut ajatella, että olimme rakkaudessamme saaneet uuden elämän syntymään ja sen kehitystä ja kasvatusta on minun heti vaalittava. Johtuuko nyt lapsiemme hermoherkkyys äidistä. En ollut hermostunut vaan olin liian arka. Kaikki epäsointu koski. Emme kumpikaan ymmärtäneet tätä. Olisihan minulla ollut tilaisuus elää yksistään tuota ihmistainta varten, vaan elinhän paremmin erakkoelämää, vaan niin on kaikki sivu ja saa vain jälestä päin katua, miksi en ymmärtänyt tätä. Et sinäkään oikein tätä tiennyt niin ainakin uskon. –
Olen tätä kirjettä kirjoittanut koko päivän aina jonkun sanan kerralla, sillä tämä jäi minulta postista pois, kun Kalervo aikoi kirjoittaa. Ja onhan tämä sen tuntoinenkin, että vanhat ja uudet asiat ovat sekoitettu, jotta tiedät että elän nykyään paljon entisissä muistoissa. Jumala Sinua ja teitä suojatkoon omasi”