Kirje 1932-6-26, Helsinki

Rakkaimpani! ”Kiitos kirjeestäsi! Laivurinrinne 2 on sangen rauhallista. Elna näkyy käyvän siellä joka päivä paitsi pyhänä vaan en ole häntä nähnyt. Munat eivät ole joutaneet pilaantumaan, sillä olen keittänyt ja syönyt ne, ettei taida olla kuin 3 päivälliseksi. En olekaan syönyt kuin 2 ateriaa ulkona sitten, kun lähdit. Voin ostossa täytyy käydä tänään.Huomeniltana lähden Wiipuriin, jossa viivyn lauantaihin. Asun siellä Hospitzissa, johon voi Kalervo tulla juhannusaamuna. Kirjoitan Weikolle, että hän myös koettaisi päästä silloin. Myöskin Kerttu tulee silloin.
Viimeiselle Laivurinrinteen keittäjälle voin ilmoittaa, että jätit kaasuhanan hieman auki keittiössä, mutta onneksi se ei ollut sammunut, vaan hiljaisella tulella piti vesikattilaa lämpimänä, joten kaasu ei päässyt myrkyttämään huoneistoa. Kun aamulla menin keittämään teetä niin huomasin tämän. Olisi ollut hirveä, jos tuli olisi sammunut. Hana ei ollut paljon auki, joten vaara olisi ollut ehkä vähäinen suurissa huoneissa, mutta silloinkin se olisi ollut ihmeellinen tapaus.
Kuunnelkaa nyt Juhannuksena lippupuheeni ja koko juhla. Kyllä olisi minun mielestä radio muutettava minun kamariin, sillä ettehän voi miesten puolella kulkea kuuntelemassa ja jättää huoneet. Sen aika ja hyöty siellä toisella puolella on kovin vähäinen ja kohtuullista, että muutkin kuin miehet voivat seurata maailman tapauksia. Sano nämä terveiset Kalervolle, että hän muuttaisi sen teille, jossa hän voi hyvin seurata, milloin on riihen tilaisuus. Syd. terveiset teille kaikille Omaltasi ja Isältä ”