Kirje 1933-1-23, Helsinki

Rakkaimpani! ”Olisipa onni onnettomuudessa, jos ne salaojakaivot olisivat pysyneet kumminkin sulana. En ymmärrä, mistä johtui perjantai-iltana mieleeni, että näin Takaluuvan luona tuon kaivon paljaana, kun käväsin maanantaiaamuna Korpihaalla. Aikomukseni oli heti lähettää sinne tukkija, mutta kun tulin, niin kartanolla ei ollut ketään ja tuvassa oli heti odottajia. On ihmeellistä, ettei pojat ole tuollaista huomanneet, kun minä säikähdin heti, kun ohi kuljin. Tämä on sitä ihmeellisempää, kun hiekkaakin lienee ajettu jo sille kohdalle asti. Mitä sanoivat pojat? Olisi ollut kohtalokasta, jos olisi jäätynyt ja keväällä kaikki olisi ollut tukossa. Sen Korvan luona lienee suojattu myös se ojan kohta, jossa on maakerros myös ohkanen putken päällä. ehkä vielä huomautat tästä tai käyt itse katsomassa.Wieno soitti illalla. Hän muisteli saaneensa Haapavedeltä 3100 mk. Siis tiedonantoni noin 3000 mk on oikea. Mitään ei tänne kuulu. Kaino on tarmokas emäntä syöttämään ja nukuttamaan meitä. Takkiaan ei ole vielä saanut vaan saanee pian.
Mari lienee päässyt jo vähän alkuun, vaikkei vielä osaa omin avuin kulkea. Kyllähän hänelle on täällä kaikki uutta.
Ylivieskaan tein veroilmoitukset, vaan Helsingin kaavakkeet ovat vielä täyttämättä. Niistä Nivalan kaavakkeista jäi pois ilmoitus, että väki on vakuutettu Aurassa tapaturman varalta. Mutta sen he tietävät ennestään. Ehkä on hyvä kuitenkin poikien se ilmoittaa taksoituslautakunnalle. Kyllä nämä taksoitusasiat ovat ikäviä, mutta sille en mitään mahda. Nyt tarvitsen tiedot karjasta, sioista, lampaista ja siitä minkä verran oli 31 pnä joulukuuta kassassa. Ne tarvitsen heti. Ilmoitan tästä puhelimessa, mutta jos en pääse, niin lähetän siltä varalta tämän kirjeen.
Salanne kirjoitti minulle. Tuntui hyvin hermostuneelta, vaikka lääkärit näyttävät antaneen hänelle elämän toivoa, kun olivat tuominneet sairaalassa vatsahappojen puutteeksi. Toimitin jo hänen asiansa enne kirjeen saapumista. En nyt mitään erikoista tiedä. Nivalan kapinallisten armahtamisesta tekivät Eskola, Nurmesniemi, Kivioja ja 23 muuta ml. kyselyn. Sanomalehdet suhtautuvat siihen suopeasti, vaikka kesken oikeudenkäynnin en usko siitä mitään tulevan. Yksityinen armahdus presidentin kautta voi sen sijaan tulla kysymykseen aikanaan. Tähän tapaan luulen hallituksen vastaavan. Kaikessa tapauksessa on se nyt huomion alaisena. Syd. terveiset teille kaikille Kyöstiltäsi”
Tässä mielestäni keskikokoisen talon käytännöllinen sauna ja pesutupa 61/2×41/2. Saunan pitempi 4 m kylpy ja jalkalava? ylempänä, joten noustaan rappuja. Täten sopii saavit ja myöskin ammeet lavan alle, joten siinä on tilaa liikkua pesuja tehdessä, sikoja kollatessa ym. ??. Pukuhuoneita kaksi, joten väki pääsee kylpemään, vaikka talonväki ja vieraat loikoilevat toisessa.” PIIRROS