Kirje 1933-11-8, Helsinki

Rakkaimpani! Kiitos herttaisesta kirjeestäsi! Luulin ensin sinun näkyjä nähneen kunnes huomasin, että puhuit minun käyntini aikaisesta tapahtumasta. Elna täällä sairastaa. Vuosi sitten kohtasi häntä auto kylkeen tai selkään eikä silloin välittänyt siitä, kun oli vakuutettu ja nyt ei selkänikaman vikaantumisen tähden pysty kumartumaan, joten täytyi lääkärien hoitoon. Nyt hän makaa kotona ja Wieno hoitaa taloutta. Meille pyrki myös lisäväkeä, mutta torjuin sen. Irja Saalasti, jolla on hyvä paikka, on mennyt jollekin kurssille ja oli Wienolta tiedustellut eikö pääsisi meille asumaan. Minä sanoin ei, sillä kyllä niitä kursseja silläkin alalla riittää, mutta kauan toimessa olleen täytyy ne itse kustantaa. Luulen tyttöjen olleen tyytyväisen kieltooni.Eilen olin todistajana valtakunnan oikeudessa. Luulen, että Niukkanen vapautetaan syytteistä. Mutta Johansson raivoaa ja syyttää Rytiä väärentäjiksi ja meitä muita vääriksi todistajiksi ym. Oli jo eilen pyrkinyt todistajaksi, mutta oikeus ei huolinut. On hänkin laisensa.
Soitimme eilen illalla vaan ei Heikkilästä vastattu. Joko on noudettu se nuori pois Mehtälästä? Ahtauden vuoksi olisi se tuotava tai annettava Marille. Se on kait se Sarjanperältä otettu vasikka. Ota nimikkosi kotiin tai ilahduta miniääsi ja anna se hänelle omaksi nimikoksi. Pääasia on, että asia tulee selväksi, ettei se liialta siellä tunnut. Kyllä se vedettömyys on siellä surkea. Lieneekö Weikko ruvennut putkella tutkimaan veden saantia kuten kehotin. Täytyy minun vielä häntä siihen kehottaa ja neuvoa. Saa nyt nähdä miten onnistuitte palkollisten kanssa. Tietystihän ne ovat entistä tottumattomampia vaan kenties oli niin paras, että annettiin Siirinkin mennä, vaikka se tuntui pahalta. Kyllä teidän pitäisi ottaa Katrin vapaaviikon ajaksi apua syrjästä. Pitäkää nyt alusta alkaen huolta, ettei uusien sänkyjen kannet ole päivisin yläällä, ettei pääse paha tapa juurtumaan. Se täytyy olla ehdoton kielto muuten ei kurssi pysy. Niin ollen olisi heti parasta, että määräisi heidän heti itsensä, kun nousevat järjestämään sänkynsä ja laskemaan kannet alas. Silloin ei mene tomu eikä miehet, kun palaavat tallista, kuten ovat menneet arvo-sänkyihin ja menevät näihinkin, ellei heti ota tätä käytäntöä. Tämän saisi Kalervo järjestää. Järjestäähän jokainen sotamieskin makuuksensa. Tehkää nyt tämä täydennys järjestyssääntöihinne heti, ettei totuta muuhun. Vaikkei miellyttäisikään teitä niin tehkää se minun mieliksi.
Sitten saat ruveta valmistautumaan tänne tuloa, sillä saat kruunun kyytin. Luultavasti voit lähteä 26 p:nä. Siis sunnuntaista kaksi viikkoa. Palttosi on ehdottomasti kaulustettava, mutta voitanee se saada pian tultuasikin kuntoon. Kumminkin täytyy sinulla olla toinenkin paltto ja silloin lienee paras, että lähetät sen palttosi heti. Silloin se on kunnossa, kun tulet tänne. Ikävä, etten huomannut ottaa sitä mukaani, mutta tuleehan se postissakin. Tietysti tarvitset muutakin.
Tytöt ovat hyvin virkeinä. Wienon kehitys minua ilahduttaa, sillä hän aivan toinen ihminen. Siinä Haapavedelle mennessä olisi käynyt juuri niin kuin sanoin, sillä Koskimieheltä menee koko talvi ja W. olisi saanut vain 2/3 osa palkasta ja menettänyt kuntonsa. Luulen Wienon olevan mielissään, kun en suostunut. Minä ainakin olen. Kunhan nyt se Kaino ottaisi kyllin vakavasti sen työnsä. Voiko Katri ja Iida hoitaa emännyyden sen 20 päivää, kun viivyt täällä. Wähemmällä emme sinua laske kotiin. Tuumi nyt valmiiksi tämäkin asia. On mahdollista, että 26 p. tapaamme Seinäjoella toisemme. Mutta siitä voimme sopia myöhemmin. Syd. terveiset Kyöstiltäsi”