Kirje 1933-12-18, Kotona

”Kiitos kaikesta hyvästä, mitä sain siellä osakseni. Mutta kiitos ennen kaikkea taivaan Isälle, että Hän on ihmeellisesti järjestänyt tämän maisen tieni. Kaikessa on suuri Jumalan rakkaus.Kalervolle on jäänyt siitä Hermon ryntäyksestä paha sydänvika. Hän on kahdesti mennyt aivan tiedottomaksi. Nyt Kerttu nukkuu hänen kamarissaan, sillä jos hän kääntyy vasemmalle kyljelle yrittää heti kohtaus ja tuntuu kuin jotain lorisis sydämessä. Lääkäri on lähtenyt Helsinkiin ja maanantaina tulee piirilääkäri tänne, niin Kalervo menee sinne tutkituttamaan itsensä.
Sikoja on täytynyt öisin vahata, joten väsymys oli suuri, kun tulin kotiin. Muuten on oikein mukavaa. Hautalalla oli ollut täällä Suvannolla kokous viime sunnuntaina. Sampan Olga oli siellä. Väkeä oli ollut vähän ja hän oli sanonut, että sosialistit eivät uskalla puhua mitään, eikä ne uskallakaan niin pelkäävät porvareita eikä köyhäin asioita, sillä he ovat kaikki tuomareita, tohtoreita ja herroja, vaan minä koetan voitavani köyhäin hyväksi. Sitten olivat he puhuneet palkoista ja yksi oli sanonut mies puhuu palkoista ja työmiehilleen maksaa 3 mk päivältä. Marin ja Veikon sanovat tulevan, joten lopetan. Tervetuloa kotiin. Jumala Sinua suojatkoon ja antakoon älyä johtaa kaikki hyvin omasi”