Kirje 1933-3-11, Helsinki
Rakkaimpani! ”Lähden täältä tänään Oriveden opistolle, jossa lupasin pitää juhlapuheen. Menen sieltä maanantaina Tampereelle, jossa tarkastan konttorimme. Tytöt menevät huomenna Järvenpäähän, johon on Kainoa kovasti kaivattu. Ei ne näy nuo Kainon hermot olevan hääppöiset nytkään, sillä aamulla hän itkeskeli, kun toppautin sukkia ja kysyin puhtaita. Ei hän osaa huolehtia mitään tämmöisiä asioita, mutta kyllä me menemme täällä, sillä vasta ensimmäisen kerran huomautin, kun ei ollut edes puhdasta nenäliinaa antaa taskuun. Olen vähän huolissani hänen tulevaisuudesta, ellei hän lujemmin ottein kiinny tehtäviinsä. En tiedä oliko se viisasta, että hän tuli tänne, kun joutuu olemaan päivät yksin. Ehkä karjakon rinnalla olisi hän kiintynyt karjaan ja yhä vahvistunut. Mutta tietysti on hän meille hyödyksi, kun rehdisti hoitaa kaiken, mutta minä ajattelen vaan hänen parasta ja terveyttä. Tietysti et puhu mitään hänelle, sillä olen varma, että hän on jo tänään laiminlyöntinsä korjannut.Mitä tuumasi Mari. Luultavasti hän sinulle avasi sydämensä, sillä tuskin hän on tytöllekään puhunut tunteitaan täällä olosta. Tietysti hänestä olisi tuntunut helpommalta, jos Weikko olisi pitänyt hänen tarpeista huolta enkä minä. Mutta koetin sen tehdä niin luonnollisesti kuin mahdollista, mutta arvattavasti se hänen kannalta oli vaikeaa. Sen hän oli sanonut tytöille puvun laitosta, että hän olisi tahtonut sen jollain lailla saavansa kotoaan. Oli hyvä, että se nyt tuli laitetuksi. Minä sanoin; pane nyt se päällesi, että minäkin näen, mutta ei saa panna sitten ennen kuin vihille. Hän vastasi, ei tietysti, sillä silloinhan se olisi vanha. Se oli minusta kaunis piirre samoin kuin sekin, että jätti sen tänne, ettei tarvitse kenellekään näyttää. Tällaiset piirteet häntä kaunistavat. Ja muutenkin on hän luonnollinen. Olen kumminkin utelias kuulemaan, miten avonaisesti hän suhtautui sinuun, sillä uskon hänen kaipaavan tilaisuutta avautumiseen sinulle. –
Kalervo teki hukkareissun. Kyllä epäilin sitä, mutta kun se oli muuten hyvässä kunnossa, kun ei ole vielä rääkätty, niin suositin matkaa. Siinä meni nyt rahaa ja hevosen arvokin laskeutui, kun on ”raaki”. Mutta hullumminkin voi käydä maailmassa, ja sen tähden emme saa sitä surra, vaan ottaa se huomioon ja opiksi. Suositin jo Weikolle toisten hevosten leikkuuta, enkä pane vastaan Hermonkaan leikkuuta, sillä ruuna on niin paljon käytännöllisempi taloudessa. Ja Hermosta tulee kotihevonen, sillä se on hyvä, eikä myydessä tarvita kovin korkeita hintoja. Mainitsit puhelimessa Mantilasta vasikan vaihdosta. En tiedä mitä se nuorempi väki ajattelee niiden vasikoiden juotosta, mutta minä olen sitä mieltä hyvien vanhempien vasikoita tulisi juottaa, sillä karjat menevät nyt niin vähäksi, ettei ole heinille menekkiä, jos hyviä vuosia tulee. Ei tullut tästä kumminkaan laajempaa keskustelua. Mutta ei oteta muilta kuin kantakirjavanhemmilta ja ehkä Känniltä, vaikka ne punikit eivät ole puhdasrotuisen näköisiä. Lähden nyt junaan. Sydämelliset terveiset Kyöstiltäsi”
Rakkaimpani! ”Kirjoitin viime yönä tämän pitkän ohjeen. Lue se tarkoin ja anna pojille. Kun muistan viime syksyisiä erehdyksiä, niin olen arka ja ohjeet ovat sen mukaiset. Olen siinä mm. käskenyt heinänsiemenen leikkuuksia panemaan heti parsille ja riihen lattialle pystyyn. Ne pitää panna löyhästi ja kaikki ovat auki. Paras olis, että tuuli ja aurinko niitä löyhyttäisi