Kirje 1933-8-9, Helsinki
Rakkaimpani! ”Nyt on niin, etten saa selkoa, millaiseksi matkamme muodostuu ennen kuin perjantaina, jolloin kokoonnumme. Silloin saan tietää kuinka monta tulee ja milloin tulemme. Mutta siitä ilmoitan sähkösanomalla perjantaina. Jos saavumme lauantai-iltana, niin emme tule ennen kuin kello 10 tienoissa, mutta jos tulemme sunnuntaina, niin silloin ei tule kuin muutamia ja ne päivällä. Tietysti sähkötän myös luvun, sillä sehän täytyy teidän tarkoin tietää yösijojen vuoksi. Ellei sähköt ole kunnossa niin varaatte kynttilöitä. Autonkuljettajille pitää varata asunto Niemelästä. Mitä ruokailuun tulee niin voisimme hyvin syödä tuvan pöydässä, jos välikamarin pöytä olisi liian ahdas. Autonkuljettajalle täytyy myös antaa ruokaa, mutta tietysti eri kerralla. Mutta sen voisi järjestää niinkin, että söisivät Niemelässä. Jos niille meillä annetaan ruokaa, niin voisihan ne vaikka Muhjalan kyökissä odottaa, sillä mehän olemme salissa. Kuten sanoin sähkötän perjantaina, esimerkiksi näin: Huomeniltana neljällä koneella 10 ( se merkitsee silloin 10 herraa ja 4 autonkuljettajaa). Kirjoitin Wienolle Elnan otosta. Hän on merellä. Ehkä tulee huomenna niin jätän kirjeen hänelle ja kehotan jäämään heti, ettei aja tyhjää tielle vähiä rahojaan. Näkemiin Kyöstisi”