Kirje 1934-12-27, Helsinki
”En malta olla kertomatta miten täällä emännöitsijä on myllännyt. Tulin aamulla tänne ylimääräisellä junalla jo 7:10. Kun astuin sisään oli eteisessä kaikki talon matot kasassa ja paperitehtaiden joululahjat kasassa. Mutta ei tällä hyvä. Seiniltä oli otettu kaikki taulut alas ja ikkunoissa ei ollut verhoja, vaikka perjantaina niitä laittoi. Sängyt olivat myös tuuletuskunnossa ja Kertun vieteripatjakin oli kohotettu toisesta päästä sängyn patsaiden päälle. Mitään emme puhuneet, mutta kello 8:10 oli pöydässä täydellinen aamiainen. Kyökissä näyttää myös olevan kaikki sevon ja pakkilaatikoita näkyi ovesta. En tiedä onko se tulevia vai lähteviä. Ennen lauantaita en puhu mitään. Teen vain havaintoja. Kaikesta päättäen tein erehdyksen, kun en antanut joululahjaa, mutta voihan siitä olla etuakin, jos paremmin kehittyy hänellä lähtö, sillä joku merkitys lienee laatikoillakin. Hänen sisarellekaan en voi soittaa ennen kuin näen miten järjestyy asuntomme. Mitään erikoisempaa ei tänne kuulu. Joulukortteja oli kassa pöydälläni.Sunnuntaina tulen kotiin. Eilen jouduin Oksasen kuorma-auton etuosaan, kun veturi oli särkynyt lähellä Karvoskylän asemaa. Toinen tuli noutamaan, vaan ei joutunut Ylivieskaan ennen lähtöämme. Oli hyvä, etten jäänyt odottamaan. Hyvää vuoden jatkoa toivottaa teille kaikille Isä”