Rakkaimpani! ”Kiitos kirjeestäsi! En minä ajatellut sanomalehti-ilmoitusta niin, että tietäisivät mihin hakevat vaan vastausta sanomalehden toimistoon, jolloin saisi katsella minkälaisia hakijoita ilmestyy. Ei minua tämä asia paljon huoleta, sillä me saatamme asua Kertun kanssa kahdenkin ja pidetään siivoojaa, vaikka Kertun vuoksi ei se järjestely ole hyvä. Minulle sekin sopii. En minä halua siltä Miettiseltä kysyä sellaisia, sillä minusta tuntuu, että hän tuntee hyvin vähän ihmisiä. Hän ei ole koskaan puhunut muuta kuin Wilkunan Tanelin tyttäristä, joista yksi kuuluu olevan täällä melkein työtönnä, erään upseerin koira syötettävä. Hänen suuruutta en pelkäisi, sillä enhän ole ketään juoksuttanut, mutta minä pelkään semmoista, että poispano keväällä voisi tuottaa vaikeuksia, ellei sattuisi saamaan työtä, paitsi silloin, jos hävitän keväällä koko talouden. Mutta minun on tosin vaikea muiden alaisena asua, joten otan ehkä itselleni kahden huoneen huoneiston ja käytän siivoojaa niin silloin ei häiritse ketään eikä kukaan minua. Mukavinta olisi jos sinä pääsisit tänne ja asuttaisiin kahden ja pidettäisiin siivoojaa. Se olisi sinulle helpointa pitkästä juoksustasi. Mutta ei ole se Kaino sellainen, että pitäisi talouden ja Vienon pitää nyt antaa yrittää jaksaako hän opettajana, ellei niin hänestä tulee parhaiten kodin silmä. On kuin Luojan kädestä, että hän sai tällaisen kokeilun voimiensa mittariksi. Luultavasti en tee nyt mitään palvelijan hankinnan suhteen. Tulenheimon rouvan lausunnoille en anna arvoa. Liakan täti on itsekin epäonnistunut. Kontion rouva ei ole kokenut ketään. Waan voinhan hänen kanssa puhua. Ehkä suosittaa Matin rouvaa, joka on ravintolaihminen, vaan jota en huolisi millään ehdolla. Kyllä se siitä lutviutuu, kun Kertun kanssa tuumaan. Se portaiden siivojakin näyttää ilmestyneen talonmiehen asuntoon, mutta ei se näytä sellaiselta, että viitsisi avaimet antaa ja pyytää häntä siivoamaan. Ei hänellä ole vieläkään hyvää päivää.Jaarittelen vain joutavia, vaikka sinulla oli kirjeessäsi parempiakin asioita. Ei tuo Pohjola Pankin vaatimus mikään uusi asia liene. Se on joku vanha juttu, jossa Heikki on ennestään kiinni. En usko Heikin sen tähden taloaan myyvän, ellei asia kehity niin, että muut tulevat myymään. Oli ikävä, kun en saanut vielä lopullisesti järjestetyksi sitä frangilainaa eikä ole kirjatkaan täysin kunnossa, kun Kalervo ei osannut panna mukaan käräjille meidän välistä kauppaa. Jos Heikki myyntipäälle tulee niin hänellä on suojanaan mummun eläke, joka estää pankit sitä huutamasta. Minulla on kyllä Heikille ehdotus, jos rupeaa hukkaamaan, että saisi asua taloa myytyäänkin ainakin niin kauan kun mummu elää ja pitempäänkin kun vain tiedän kannattako siitä ruveta keskutelemaan, kun en tunne tarkoin Heikin asioita. Asia pitäisi hoitaa niin, että Heikki maksaisi ensin pois omat velkansa ja hankkisi asumaoikeuden niin eivät pääsisi huutokauppoja pitämään takuista ennen omia velkoja. Jos asia kehittyy niin täytynee minun käväistä kotona, sillä kirjoittamalla eivät nämä asiat selviä, eikä kukaan tuskin minäkään saa Heikkiä sille päälle, että vapaaehtoisesti myisi, — jos tulevat myyntipäälle, vaikka en minä sitä erikoisemmin halua, mutta tiedän varmaan, että minä tekisin Heikin ja hänen perheensä edun mukaisen ehdotuksen myyköön sitten kenelle haluaa. Sen kumminkin sanon, että paras olisi Heikille se vapaaehtoisesti aikanaan myydä, mutta se halu pitää tulla Heikiltä, että luottamuksella tulisi juttelemaan. Hänelle saisi Kalervo sanoa, että ehkä hänen olisi syytä kysyä isältä, miten Heikki tulevaisuudessa turvaisi, sillä hän on oppinut vaikeitakin asioita ratkaisemaan, eikä himoitse teidän maata eikä taloa, vaikka ryhtyi viime kerralla ostajaksi ja esti silloisen huutokaupan, joka olisi varmasti teidät kaatanut. Se olisi kylliksi tällä kertaa. Sydämelliset terveiset teille Kyöstiltäsi”