Kirje 1934-9-3, Helsinki

Rakkaimpani! ”Nyt tein ratkaisun palvelijan oton suhteen. Kuten jo mainitsin oli ilmoittautuneita 40, joista suurimman osan siirsin syrjään. Kuudesta päätin ottaa selon. Yksi niistä oli ottanut paikan, yhden sanoi entinen rouva olleen hyvin hermostuneen, kahdesta en saanut oikein selkoa, kun eivät olleet täällä, joten luokseni kutsuin vain neiti Tirkkosen. Hän on Oulusta noin 40 vuoden vaiheilla, erittäin siistin ja täsmällisen näköinen ihminen. En pitäisi ihmennä vaikka olisi hieman tiukka luonne, vaikka ei näyttänyt hermostuneelta. Hänelle kirjoitin tänään, kun ei ollut puhelinta ja lupasin tulla, jos haluaa. Huomen aamulla oli määrä ilmoittaa tuleeko. Todistukset ovat erittäin hyvät. On luonnollista, että emännöiminen tulee maksamaan enempi kuin Vienon. Ellei syystä tai toisesta halua tulla, niin annan tämän puuhan olla siksi kun Kerttu tulee, sillä en halua ryhtyä kuulustelemaan enää muiden sopivuutta.Elna haki tavaroitaan. Aikoi mennä serkkunsa kanssa samaan asuntoon. Eduskunta aloitti työnsä tänään. Hyvin lukuisina olivat saapuneet. Poissa oli vain 4. Työtä on taas enempi kuin ehdin tehdä, sillä kahtaalla ei voi samalla kertaa olla. Mutta reippaana olen taas työhön tarttunut. Miten järjestyi se Suvannon asia, josta Kalervolle kirjoitin. Kerro nyt Kärenlammin hautajaisista ja kotoisista asioista Tervehtäin Kyöstisi”
J.K
Tässä olisi kirjoitusaiheita:
Oletko muistanut maksaa henkivakuutukseni?
Oletteko tehneet mitään karjakon saamiseksi?
Onko Kalervo ottanut yhtään miestä? Ehkä olisi syytä tehdä sopimuksia, niin tuntisivat paremmin olevan talon väkeä.
Onko sahantyö edistynyt?
Miten lehmien syötöt riittävät?