Kirje 1934-9-4, Kotona

Rakkaimpani! ”Kiitos monesta kirjeestäsi! Kärenlampi haudattiin juhlallisesti. Torvisoittokunta soitti surumarssia Koivulan rakennuksen päässä siksi kunnes Maikin arkku laskettiin hautaan. Suojeluskunta lippuineen käveli edellä arkun. Lottia oli myöskin niin paljon, että tuli heistä kunniakuja. Seppeleitä oli paljon. Mekin laskimme Marin ja Weikon kanssa yhteisen. Kerttu lopuksi laski rukiin tähkiä ja elokaunokkia pienen kimpun eläinsuojeluliiton puolesta (joka yhdistys on aikoja sitten häipynyt unholaan) ja lausui oman sepittämänsä kauniin runon. Se oli kaikkein liikuttavin koko juhlatilaisuudessa, niin sanoivat melkein kaikki läsnäolijat. Näin nukkuu Maikki kukkakummun alla. Jumala antakoon hänen sielulleen rauhan. Sitten se maallinen tavara. Lotille 10.000 mk ja talo kokonaisuudessaan kahdelle nuorelle sukulasitytölleen Lempille, joka siinä on ollut 8 ikävuodesta saakka ja sitten nyt joku viikko sitten tullut 14 vuotta oleva tyttönen Pirttiperän Saimin nuorin sisko toisena saa tämän kodin ja heidän pitää jatkaa liikettä niin kuin ennenkin. Se on vaikeaa kahdelle tytölle jatkaa kahvilaa. Lehtinen on testamentin tekijä ja häneltä vuoti kaikki ilmi jo ennen aikojaan. Hautalan emännän velat anteeksi. En tiedä tai en viitsi muista puhua, kun kaikki on vielä huhua. Pesän hoitajaksi tuli Kivimäki.Viime sunnuntai-iltana kuoli vanha Stenbäck. Sunnuntaiaamuna tunsi hän itsensä kipeäksi ja lääkäri kutsuttiin, joka vaati hänet heti sairaalaan. Häneltä puhkesi sappipussi ja niin kovin tuskin kärsittyään, hän illalla kuoli sairaalaan. Ja sairaalassa on Alamaan nuori emäntäkin keuhkokuumeessa. Vanha emäntä kävi täällä ja itki, kun on niin paljon lapsia pieniäkin ja mitä tulee, jos äiti otetaan pois. Kuume hänessä nousee ja laskee. –
Kalervolta terveisiä, että osuuskassa hyväksyi ehdotuksesi ja pitääkö ne paperit nyt lähettää Sinulle sinne. Kalervon tarjoukseen oli Heikki vastannut, että vaikka puolta enempi maksaisit niin ei sittenkään myydä. Minä kuolen Suvannolle. Kalervohan saisi itse näistä kirjoittaa vaan kun häntä ei näy. Tuo riihen valmistus on hidasta, sillä Lyly on hidas muurari.”
??Rakkaimpani! ”Milloin tulet käväsemään kotona. Leivoin juustonkin ja lämmitämme pikku saunan. Näet sikalan ja mitä kaikkea näet täällä.
Kyllä Hautalan emäntä on iloinen Viljamaan isäntää ovat Vilkunan pojat pyytäneet heidän asioitaan hoitamaan setänsä huutokaupassa. Täällä on lämmintä, yöllä oli hiukan kylmännyt, vaan nyt tihkuaa vettä. Mylly pyörii hyvin. Nyt on aluksi käytetty eläimille jyviä, joita ei kuivattu. Tuntuu somalta, kun ei ole kuin 6 miestä. Maantien takana tulee tänään auratuksi. Kyllä on hyvä aurata. Suutaria pidämme vielä ja tämän syksyn kengät saadaan tehdyksi. Pesämaa on yksin navettaa laittamassa. Se Saarimaan Jussin poika, jonka piti nyt tulla, oli käynyt sanomassa, että kun hän saa kengät niin tulee heti maalle. Maailma taas myllertää, mutta kaikki menee niin kuin Jumala kansojen kaitsija on määrännyt omasi”