Kirje 1935-1-2, Helsinki

Rakkaimpani! ”Minun kävi illalla niin kipeästi masentunut äänesi, että heräsin jo kello 4, vaikka istuin myöhään komiteassa. Huomenna on taas komitea, kun haluaisin saada sen työt päätökseen, kun tulee uusia huolia ja ristiriitoja. Minua suorastaan pelottaa nuo ylimääräiset valtiopäivät. Siellä ei ole hyvä istua puhemiehenä eikä edustajana. En ymmärrä hallitusta, että se astui tälle tielle. Mutta palaan sairauteesi. Olen huomannut sen leikkauksesi jälkeen, et ole ennallaan, vaikka olet terveenomasenakin. Ja nyt aiheutin taitamattomuudellani vielä tuon käden loukkaantumisen, vaikka varovaisuutta tarkoitin. Kumminkin saamme olla kiitollisia, ettei pahemmin käynyt, sillä olimme onnettomuuden portilla. Mutta sittenkin tuntuu tuo tekoni oudolta moitittavalta, kun saat siitä kärsiä. Nuorena ja reippaana se olisi tietenkin helpompi kantaa, mutta kun se yhtyy sielulliseen sairauteen, joka sinua vaivaa niin ne yhdessä murtavat voimat. Ottaisin niin mielelläni sinua tänne, sillä me kaipaamme nyt toistemme läheisyyttä, vaikka monet koettelemukset ovat syövyttäneet luonteeni ehkä särmäiseksi, mutta olen varma, että jos saisimme yhdessä täällä järjestellä olomme ilman suuria kotihuolia, niin muuttuisimme vielä nuoriksi. Nyt painaa sinuakin vuosikymmenien juoksu, huoli ja sairaudet sekä kaikenlainen kasautuminen mielialaan, johon minäkin nurinallani ym. tarkoittamatta loukata aina annan aihetta. Kun kestäisimme 2 1/2 vuotta vielä tätä, niin silloin palaisin kotiin ja koettaisin koota itseni vielä nykyistä kokonaisemmaksi.Ja siihen mennessä toivottavasti saisin pois Suomenmaan tuottamat huolet ja vauriot, jotka nyt pakottavat minun varustautumaan arvaamattomia tapauksia varten, vaikka asiat näyttävätkin vähitellen järjestyvän ilman erikoisempia mullistuksia. En minä esim. Mehtälästä olisi pojilta vaatinut kiinnitettyä velkakirjaa muuten vaan se on minulle niin kuin pankkikirja varalta, jos tarvitsen niin sillä saan rahaa. Toivottavasti en tarvitse, jolloin pidän sen siellä kaapissa, sillä minulla on tällä kertaa raha-asiat hyvällä kannalla, joten otin noita valtion palkinto-obligaatioitakin ja voin olla tukena talollekin, jos tarvitaan. Katrille ostan hiihtopuvun ja laitan sukset. Weikolle lähetän 3500 mk, että saa maksaa velkansa Ylivieskan säätöpankkiin, jos haluaa. Aioin lähettää 4000 mk, mutta arvattavasti menee minulta kohojauhon?, Katrin , Kertun ja Kalervon maksuihin, kun ne tänne tulevat. Ja pitää minun yksi Suomenmaan vekselikin uusia ja lyhentää, vaikka ryhmä on luvannut minulle korvata. –
Nyt lähden Lauri Kuoppamäen haudalle. – Viivyin siellä niin kauan, etten saanut enää postivekseliä, jonka aioin panna mukaan. Lähetän huomenna suoraan Veikon nimiin sinne kirkolle. Niin Kuoppamäki haudattiin. Katri ei jaksanut kirkkoon eikä haudalle. Kaksi tuntia viivyin kirkossa vaikka lähdin kesken. Ajattelin meidän lähtöä – sinun kaukonäköistä asennetta, minun alituista hyörimistä ja paljon muuta. Lauloimme yhdessä ”Mun ota käden Herra ja taluta”. Muuten oli musiikki taiteilijan huolena. Veisatkaa tekin Kuoppamäen muistolle tuo virsi. Toivon Katrin mukana olevan kirjeen. Sitä jään odottamaan Kyöstisi”